Päästiin pitkästä aikaa Lumon kanssa lenkille. Käytiin pyörähtämässä meidän vakkarilenkkipaikalla eli eräällä suolla. Kauniisti tupasvillat olivat aukon kohdalla kukassa.
Lumolla ja Hukalla oli vauhtia, vaikka keli olikin melko lämmin.
Nallen mielestä lenkki puolestaan oli erittäin kurja, koska läheisellä ampuradalla oli harjoitukset käynnissä. Alkumatkasta Nalle karkasikin takaisin autolle, joten se sai kulkea lenkin narun perässä. Narusta se saa sen verran rohkeutta, että hihnan päässä uskaltaa ihan hyvin lenkkeillä. Sinällään onni, että vaikka Nalle laukauksia pelkääkin, niin järkeään se ei menetä, vaan tulee yleensä tökkimään jalkaa, että lähdetäänkö pois. Tai kuten tässä tapauksessa, niin menee takaisin autolle, jos se on ihan lähellä.
Hukka ja Lumo eivät onneksi ota Nallesta mitään vaikutteita, eikä äänet niitä hetkauta. Leikit sujuu ihan normaaliin malliin.
Meidän vakiolenkki kulkee metsäojan yli, jossa Lumo ja Hukka tykkäävät läträtä. Yllä vähän videota kaksikon menosta. Yllättäin tämä kaksikko joutui suihkuun, kun päästiin takaisin kotiin.
Kommentit
Lähetä kommentti