Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2010.

Joulu tuli ja meni

Jouluna oli luvassa hyvää ruokaa ja paljon paketteja. Varsinkin Nallelle oli luvassa paketteja, joista se osan avasi jo vähän etukäteen. Jouluaattona kuusen alla olleet lahjapaketit olisivat kovasti kiinnostaneet, mutta Nalle jätti ne kiltisti rauhaan kun käskettiin. Katse oli kyllä hyvin syyttävä, jos joku muu meni paketteja hipelöimään. Joulukuusi koristeineen sai olla rauhassa. Tosin kuusella ja Nallella oli vedenkäytön suhteen kova kilpailu, kun Nalle kävi juomassa joulukuusen jalasta. Kuusi hävisi kilpailun ja joutui kärvistelemään aika ajoin kuivana. Nalle ja osa joululahjoista. Nallen latuskaeläin kokoelmaan tuli uusi orava kadonneen tilalle. Lisäksi kokoelma karttui flamingolla ja toistaiseksi tunnistamatta jääneellä eläimellä. Ulkoiltua tuli paljon. Nalle tykkäsi nukkua päiväunet ulkona vaikka pakkasta oli välillä lähes kolmekymmentä astetta. Välillä piti olla sisällä ja sehän oli Nallen mielestä hirmuisen tylsää. Siispä takaisin

Joulupukilta kovia paketteja

Tänä vuonna kirje joulupukille tuotti tulosta. Toivomuksia oli kuunnteltu ja luvassa oli enimmäkseen kovia paketteja. Yhteensä 879 sivua luettavaa.

Hyvää Joulua!

Talvitreenit vol. 9

Parin viikon tauon jälkeen päästiin taas agilitytreeneihin. Viime viikon treenit oli peruttu itsenäisyyspäivän takia. Pakkasta oli tänään lähemmäs parikymmentä astetta, joten mentiin taas minien esteitä. Rata oli tällainen: Koira 1. esteen taa, itse 1-2 väliin. Lähetys -> 1-4, valssi -> 5, valssi -> 6-7, takaakierto -> 8-13, koira haltuun -> 14-16, takaakierto -> 17. Mentiin rata kahteen kertaan. Kepit onnistui molemmilla kerroilla loistavasti, vaikka kepeille tultiinkin sellaisessa kulmassa, mitä ei kauheasti olla treenattu. Puomin kontakti sujui myös ongelmitta, mutta A:lla Nalle ei meinannut pysähtyä. Mentiin A sitten pari kertaa heti uudestaan, jolloin kontakti lähti taas sujumaan. Muuten rata meni hyvin, Nalle irtosi putkillekin hienosti. Vapaavuorolla ei ollut ketään treenamassa, joten meillä oli koko halli käytössä. Toisella puolen treenattiin itsekseen keppejä ja A:ta. Kepit mentiin 4-5 kertaa. Nalle meni joka kerta virheittä, joten lopetin äkkiä ennen

Talven riemuja

Talvi on siitä mukava vuodenaika, että lenkkeilymaastot laajenevat jäätyneiden järvien myötä. Uskaltauduttiin Nallen kanssa ensimmäistä kertaa tälle talvea Kuivasjärven jäälle. Oli siellä joku jo suksinut suuntaan jos toiseenkin, mutta me pysyteltiin rannan tuntumassa. Sitten vielä pari sivukuvaa häkillä otettuna.

Talvitreenit vol. 8

Rata oli tällä kertaa tällainen ja esteet oli vain 30 cm, kun oli aika kirpakka pakkaskeli. Koira 1. esteen taa, itse 1-2 väliin. Lähetys -> 1, takaakierto -> 2-3, persjättö -> 4-5, tiukka käännös -> 6-10, persjättö, 11-12, takaakierto -> 14-15, välistäveto -> 16, tiukka käännös -> 17, valssi -> 18-19, valssi -> 20-21, takaaleikkaus -> 22-23. Mentiin rata eka kokonaisuudessaan kerran ja hiottiin sitten vielä vaikeita kohtia. Alku meni kepeille asti ihan ok. Kepit takkus alkuun vähän, mutta kun Nalle pääsi vauhtiin, niin loput sujui hyvin. Keppien jälkeen Nalle jäi mun selän taakse ja "kadotin" sen, mutta se sujahti itsenäisesti oikeeseen putkeen. Sitten rata sujui taas ihan hyvin esteelle 17 asti, jonka jälkeen Nalle sujahti putkeen, jonka pää oli houkuttelevasti suorassa linjassa hypyltä. Olin itse myöhässä, jonka vuoksi en kerinnyt ohjaamaan Nallea tarpeeksi. Otettiin heti uudestaan esteeltä 15, jolloin ehdin sijoittumaan pa

Möllitoko vol. 6

Aiheena oli tänään täyskäännökset sekä seiso-, istu- ja maahan-käskyt. Nalle oli semmoisella tuulella, ettei mikään kiinnostanut ja se keskittyi muiden tuijotteluun, joten kauheasti ei treenattu. Leikittiin enimmäkseen ja pidettiin hauskaa, sen minkä Nalle innostui. Täyskäännöksiä ei olla vielä kauheasti harjoiteltu, joten niihin saatiin hyviä vinkkejä, jotta voidaan kotona treenata lisää. Istu- ja maahan- käskyt Nalle osaa jo hyvin, joten keskityttiin seiso- käskyyn. Tehtiin sitä niin, että käveltiin Nallen kanssa vapaasti ja pysähdyin itse, jolloin Nalle pysähtyi ja sanoin heti käskyn ja palkkasin. Ohjaaja sanoi, että on Nalle tämänkin selvästi jo tajunnut. Vielä pitää vaan treenata lisää, jotta se pysähtyisi vauhdista heti käskyn kuultuaan. Lopussa otettiin taas porukalla paikalla makuuta. Nalle oli kahden koiran välissä. Ohjaajat kellottivat kaksi minuuttia, mutta kävin välillä palkkaamassa Nallea. Se pysyi hyvin makuulla ja tuijotti enimmäkseen minua. Vasta siinä v

Talvitreenit vol. 7

Oltiin vähän aikasessa hallilla, joten kerittiin ottamaan vähän A:ta, keppejä ja keinua ennen oman vuoron alkamista. Hyvin meni kepit, menin ite molemmilla puolilla ja sujui ihan hyvin. Vauhti tosin on edelleen tosi hiljainen. A mentiin muutaman kerran ja nyt kun on kotirapussa harjoiteltu 2o2o-asentoa, niin Nalle oikein jymähti A:lla siihen. Treeneissä meillä oli luvassa kaksi rataa ja niiden lisäksi saatiin harjoitella keppejä ja keinua. Vasemmanpuoleinen rata mentiin 40 cm esteillä ja oikeanpuoleinen 35 cm esteillä. Meitä oli paikalla vain neljä koirakkoa, joten treenaamiseen jäi hyvin aikaa. Vasemmanpuoleinen rata mentiin kolme kertaa peräkkäin siten, että 1. kierroksella tuli valssi esteiden 3-4 ja 8-9 väliin, 2. kierroksella persjättö esteiden 3-4 ja 8-9 väliin ja 3. kierroksella takaaleikkaus esteiden 4-5 ja 8-9 väliin. Koko rata mentiin kahteen kertaan. Ekalla kerralla kaikki sujui ilman ongelmia, mutta sain omaan ohjaamiseen vinkkejä. Toinen kerta sujui vielä

Talvitreenit vol. 6

Tällainen rata tällä kertaa, esteet oli taas 40 cm.   Koira 1. esteen taa, itse 1-2 väliin. Lähetys -> 1-2, valssi -> 3, takaakierto -> 4-5, valssi -> 6-8, valssi -> 9-10, valssi -> 11-16, takaakierto -> 18-20, valssi -> 21. Kaikkiaan meni paremmin kuin pitkään aikaan. Nallella oli hurja vauhti päällä ja välillä sai laittaa ihan tosissaan tossua toisen eteen, että pysyi perässä. Nalle myös malttoi hyvin odottaa alussa lähtölupaa eikä varastanut, kuten sillä joskus on tapana. Mentiin tää rata kahteen kertaan. Puomin kontakti oli ok molemmilla kerroilla ja Nalle malttoin odottaa lupaa ennen kuin lähti. A:lla se pysähtyi, mutta meinasi vähän varastaa. Toisella kiekalle otin A:n uudestaan, jolloin Nalle odotti kiltisti ja palkkasin sen uudelleen paikallaolosta. Kepit meni ekalla kerralla hyvin ja tarkasti, toiselle kierrokselle mielenkiinto lopahti, jolloin Nalle rupesi tiirailemaan toisella kentällä treenaavia koirakoita. No perjantaina meillä

Lappalaiskoiratreenit vol. 5

Tehtiin yksittäisinä esteinä keppejä, keinua ja A:ta. Nalle alkaa jäämään hyvin 2o2o-asentoon A:lla ja keinulla. Kepitkin meni ihan mallikkaasti, kunnes Nalle vähän kyllästy. Tein lopuksi vielä 6 kepin sarjaa, että pääsin palkkaamaan Nallea enemmän. Tehtiin pientä hyppy-hyppy-putki-A-sarjaa. Hyvin Nalle malttoi odottaa lähtölupaa, kun kävin välillä palkkaamassa sen paikalla istumisesta. Tein putkea vielä niin, että lähdin itse juoksemaan, kun Nalle tuli putkesta. Vauhtia tuli heti lisää. Yhdellä esteellä tein vielä takaakiertoa ja viime agitreenien radalta esteen nro 10 tapasta (eli heti esteen jälkeen jatketaan samaan suuntaan mistä tultiin). Nyt oli kaarre pienempi, mutta saattoi johtua myös siitä, ettei nyt menty sitä radan osana. Välillä tehtiin eilisiä tokojuttuja ja nekin sujui hyvin.

Möllitoko vol. 5

Aiheena oli tänään käännökset. Niitä me ei olla Nallen kanssa vielä kauheasti harjoiteltu, joten aloiteltiin ihan helposti eli nakkia nenän eteen ja menoksi. Käännös tehtiin niin, että oma sisäjalka pyörähti paikallaan ja sen jälkeen vielä yksi askel ja palkka. Nalle seurasi, kuten odottaa saattoi, hienosti nakki. Välillä tuli hienoja käännöksiä ja välillä vähemmän hienoja. Tehtiin myös semmoista, että Nalle on perusasennossa ja sitten itse pyörähdin vähän paikallani ja Nallen piti tulla heti perusasentoon. Tän pitäisi vahvistaa takaosan käyttöä. Nopeasti Nalle tajusi homman idean, kun sai nakkia joka kerta palkaksi. Välillä tehtiin vähän muutakin, kuten leikittiin ja temppuiltiin, paikallamakuuta, liikkeestä seisomaan jäämistä. Lopuksi tehtiin kaikki yhdessä paikallamakuuta. Nalle oli ensimmäistä kertaa kahden koiran välissä, mutta ei tullut mitään ongelmia. Kävin välillä palkkaamassa Nallea, eikä se noussut kertaakaan ilman lupaa. Ihan lopuksi käytiin vielä hallin toise

Talvitreenit vol. 5

Pari kertaa jäi agilitytreeneistäkin välistä. Tällä kertaa oli ihan mukava rata, vähän jänskätti miten kepit menee tänään. Toisella puolella oli hirveästi porukkaa näyttelytreenissä, joten häiriötäkin oli ihan sopivasti. Nalle on viime päivinä ollut tavallista villimpi, joten mietin vähän, että mitähän näistä treeneistä tulee. Mutta hyvin Nalle oli kuulolla koko ajan. Esteet oli 40 cm. Koira 1. esteen taa, itse 1-2 väliin. Lähetys -> 1-3. valssi & takaakierto -> 4-6, valssi -> 7-10, valssi -> 11-14, valssi -> 15-16. Palkkasin ekalla kerralla kontakteilla ja keppien jälkeen. Kontaktit meni siinä mieleessä ihan hyvin, että Nalle pysähtyi, mutta puomilla etutassutkin jäi puomiin ja A:lla ei malttanut odottaa asennossa seuraavaa käskyä. Ekalla kerralla menin kepit oikealta puolen, kun silloin Nalle pujottelee hyvin. Ihan hyvin sujui tällä kertaa, vauhti oli taas aika hidas, mutta tärkeintä oli että pujottelu sujui. Toisella kerralla menin itse kepp

Kokeenomaista tokotreeniä

Lappalaiskoirille oli tänään luvassa kokeenomaista treeniä. Alunperin ajattelin mennä vain katselemaan, mutta tehtiin Nallen kanssa muutamia alokasluokan liikkeitä vähän helpotettuina. Luoksepäästävyys : Kahdelle ekalla kerralla ihmisen lähestyessä Nalle nousi ylös, mutta kolmannella kerralla malttoin jo olla pyllyllään. Paikallamakuu : Mukana oli viisi koiraa, Nalle ei ole aiemmin treenannut kuin maksimissaan yhden koiran kanssa. Oltiin onneksi reunimmaisina, niin ei ollut ihan niin suuri kiusas lähteä lätkimään. Jätin kuitenkin varulta Nallelle hinnan ja menin noin kahden metrin päähän. Nalle oli hyvin paikallaan koko puoliminuuttisen ajan, vaikka yksi koira lähtikin liikkeelle. Seuraaminen : Tehtiin lyhyt suora pätkä, ensin kävellen ja sitten vähän juosten. Kävellessä meni ihan ok, mutta juostessa Nalle mateli. Liikkeestä maahanmeno : Namin avustuksella meni ihan ok. Liikkeestä seis : Ihan ok meni tämäkin, Nalle tosin vähän meinasi jopa ennakoida käskyä.

Lappalaiskoiratreenit vol. 4

Pari kertaa jäi lappalaiskoiratreeneistäkin välistä, mutta nyt päästiin taas mukaan. Tarjolla oli rata, jossa olisi voinut tehdä jos jonkinlaista kuviota, mutta otettiin Nallen kanssa tällä kertaa pääasiassa yksittäisiä esteitä. Keppejä otettiin eka hihnassa namikipon kanssa. Ekalla kerralla Nalle yritti rynnätä suoraan kipolle, mutta kun huomasi, ettei se onnistukaan, pujottelukin alkoi sujumaan. Irrallaankin meni muuten ihan ok, mitä nyt Nalle otti kerran hatkat ohi juosseen koiran perään. Keinuakin mentiin muutaman kerran ja Nalle jäi hienosti 2o2o-asentoon. Sitä ollaan nyt harjoiteltu meijän ulko-oven liuskalla, mikä selvästi näytti tuottaneen tulosta. A:ta tehtiin taas välillä namikipon kanssa ja siinäkin Nalle jäi ihan hyvin paikalleen. Sitten vielä mentiin yhtä estettä, että palkkasin Nallea siiä, kun se istui odottamassa esteen edestä. Kuten tuosta taannoisesta epiksistä kuvatusta videosta huomaa, Nalle ei aina malta odottaa lupaa lähteä.

Möllitoko vol. 4

Viime viikon möllitokotreenit jäivät välistä pienen tassuongelman vuoksi. Niistä on onneksi selvitty ja päästiin taas treenailemaan. Päivän aiheena oli nouto ja kaikki treenasivat sitä oman tasonsa mukaan. Meillä Nallen kanssa se tarkoitti sitä, että palkkasin Nallea siitä, että se otti noutokapulan suuhunsta. Pikkuhiljaa yritän pidentää aikaa, jonka kapula on suussa ennen kuin palkkaan. Nallen ote on vielä aika hento, mutta pienen taisteluleikin lomassa otekin alkoi voimistumaan. Välilä tehtiin kaikkea muutakin, kuten seuraamista, sivulletuloa ja maahanmenoa. Uuden kanavinkulelun ollessa kainolassa, oli seuraamisessa pätkittäin oikein hyvä kontakti. Hyvin meni taas treenit ja hauskaa oli!

Agilitykoulutus 2

Agilitykoulutuksen toisena päivänä harjoiteltiin eka keppejä ohjurien ja namikipon kanssa. Nalle oli mulla hihnassa. Eka se hyppäs ohjurien yli, mutta kun tajusi, että täytyykin pujotella ennen kun saa herkun niin meni ihan hyvin. Pujottelu sujui hyvin kummaltakin puolelta ohjatessa. Ohjaaja sanoikin, että Nalle on tajunnut pujottelun idean eikä tarvi enää ohjureita avuksi. Ei meillä kyllä normaalisti ole edes mahdollisuutta ohjurien käyttöön.   Sitten mentiin rataa, jonka aiheena oli eteen- käsky. Lopussa olikin houkuttimena namikippo. Rata oli melkko simppeli, ongelma kohtana oli 4. este. Jos itse oli myöhässä putkelta tullessa, koira meni helposti 4. esteen ohi. Me jätettiin kepit radalta välistä ja palkkasin vaan Nallen renkaan jälkeen ja jatkettiin suoraan putkelle. Rata sujui ihan hyvin. Mentiin se pari kertaa ja sitten vielä esteet 4-6 pelkästään. Varsinkin viimesellä kertaa Nalle meni suoran aika vauhdilla. Lopuksi mentiin esteet A-D. Kinkkinen kohta oli C-

Agilityskoulutus 1

Oltiin taas samanlaisessa agilitykoulutuksessa Kuivasjärvellä kuin viime kuussa. Tällä kertaa oli vain yksi ohjaaja ryhmälle per kerta. Koiria meidän ryhmässä oli kolme. Aiheena oli takaaleikkaus, mitä olikin hyvä juttu, koska se ei aina oikein meiltä luonnistu. Koira 1. esteen taa, itse 1-2 väliin. Lähetys -> 1-2, takaaleikkaus -> 3-5, takaaleikkaus -> 6-8, takaaleikkaus -> 9, takaakierto -> 10-11. Mentiin eka keinu yksittäisenä. Nalle meni sen hyvin, joten päästiin heti radalle. Ekalla kerralla ei ollut suurempia ongelmia, joten mentiin rata heti toiseen kertaan. Sitten hiottiin esteelle 3 tulevaa takaakiertoa. Ohjaaja selitti tosi hyvin takaaleikkauksen idean, joten tajusin sen ihan uudella tavalla ja ymmärsin, mistä meidän aiemmat ongelmat oli johtunut. Sitten se sujuikin tosi hyvin. Takaaleikkauksessa tulee muistaa rintamasuunta nuolen osoittamaan suuntaan. Katse kuitenkin koirassa. ohjaava käsi vaihdetaan vasta kun koira on hyppäämässä. Ai

Töpön kanssa koirapuistoilemassa

Käytiin Töpön kanssa Kuivasjärven koirapuistossa. Tässä muutama kuva siltä reissulta.

Möllitoko vol. 2

Aiheina tällä kertaa oli luoksepäästävyys, perusasento, maahanmeno ja seuraaminen. Aluksi oltiin rivissä ja kumpikin ohjaaja kävi kokeilemassa kaikkien koirien luoksepäästävyyden. Sen jälkeen hajaannuttiin ympäri hallinpuolikasta ja tehtiin kukin omiamme. Ohjaajat kiersivät kaikkien luona ja käskivät sitten tehdä jotain ja antoivat ohjeita. Luoksepäästävyys : Ekalla kerralla Nalle nousi ylös, kun en tajunnut puhua sille mitään. Muilla kerroilla meni ihan hyvin kun kehuin Nallea. Se ei noussut, haistoi vain vähän ohjaajan kättä rapsuttaessa. Maahanmeno : Otettiin perusasennosta. Nalle meni hyvin ja nopeasti maahan myös silloin, kun en katsonut sitä. Perusasento : Koin ahaa-elämyksen perusasennon kanssa ja sain hyviä vinkkejä siihen, miten voi korjata jos Nalle meinaa jäädä liian kauas. Sujui koko ajan paremmin ja nyt on hyvät eväät kotona treenaamiseen, joten eiköhän tämäkin ala paremmin luonnistumaan. Seuraaminen : Nallella on ollut ongelmana, että se seuraa vähän liia

Talvitreenit vol. 2

Aiheena oli keppikulmat. Kepit mentiin radan aikana neljä kertaa, mikä oli Nallelle ehkä liian monta kertaa. Ihan hyviäkin pätkiä tuli välillä.

Nalle 2 vuotta

Nallella oli tänään merkkipäivä, joten se sai aamulla maksalaatikko-maksamakkara-kermaviilikakun parilla nakilla. Onnea myös siskoille Taikalle, Lotalle, Pietalle ja Sennille sekä veljille Pyrylle ja Luodin Nopealle!

Lappalaiskoiraerkkari

Käytiin Nallen kanssa Jyväskylässä Lappalaiskoirien erikoisnäyttelyssä. Pelkästään suomenlapinkoiria oli ilmoitettuna vähän alle 180 koiraa, joten vilskettä riitti. Nalle ei tosin kehään asti joutunut, vaan oltiin vain katselemassa. Nalle pääsi tutustumaan komeaan Nasti-herraan, tosin Nasti lämpeni Nallelle enemmän kuin toisin päin. Kehässä pyörähti myös Nallen isoisoäiti (emänisänemä), jonkun verran samaa näköäkin oli, kuten kuvasta huomaa. Nalle kävi myös luovuttamassa verta Hannes Lohen koirien geenitutkimukseen. Into piukeana Nalle meni pienen jonotuksen jälkeen näytteenottohuoneeseen. Kiristyssiteen ja jalan puhdistuksen jälkeen mieliala oli ihan toinen. Nalle antoi kuitenkin ottaa verinäytteen ihan kiltisti, mutta sitten kun nostin sen alas pöydältä, niin Nalle lähti hirveää haipakkaa ovesta ulos, käytävää pitkin ja ulos koko hotellista.

Möllitoko vol. 1

Ensimmäinen kerta möllitokossa meni lähinnä siihen, että ohjaajat kävivät kumpikin vuorollaan haastattelemassa ryhmäläiset. Samalla kaikki sai tehdä koiransa kanssa mitä halusi. Nallen kanssa keskityttiin toisen ohjaajan neuvosta leikkimiseen ja hauskanpitoon, jottei tokoilu tunnu agilityn jälkeen Nallen mielestä tylsältä. Hyvin Nalle nyt innostui leikkimään sekä minun että toisen ohjaajan kanssa. Lisäksi saatiin paljon vinkkejä kotitreenailuun, joten oikein positiivinen mieli jäi näiden treenien jälkeen. Oli jopa niin paljon mukavampaa kuin maanantain agilitytreeneissä, että mietin jos vaihtaisi agilityn kokonaan tokoiluun...

Talvitreenit vol. 1

Tänään oli ensimmäiset treenit uuden ryhmän ja uusien ohjaajien kanssa. Tällä kertaa mukana oli vaan neljä koirakkoa kahdeksasta eikä siltikään keritty tekemään rata kuin kahteen kertaan. Koira 1. esteen taa, itse 2-3 väliin -> lähetys -> 1-6, perjättö -> 7, valssi -> 8, valssi -> 9-10 -> takaakierto -> 11-12, persjättö -> 13, valssi ->14 -> takaakierto 15-16. Rata itsessään ei ollut kovin vaikea. Nallen keskittyminen ei vaan ollut ihan parhaimmillaan ja se jäi yhteen kohtaan haistelemaan hajuja. Tosin kaikki muutkin koirat jäi siihen samaan kohtaan, niin liekö sinne pudonnut jotain herkkupaloja. Hallin lämmitinkin (?) piti ihan hirveää meteliä, mikä hieman häiritsi ainakin käskyjen kuulumista. Mitään suurempia ongelmia ei ollut. Sujui ihan ok, ei nyt loistavasti. Pientä ongelmaa oli välillä, kun Nalle meinas jäädä haistelemaan. Vauhti oli totuttuun tapaan hieman hidasta. Oma liikkuminenkin välillä liian hidasta. Keppeihin saatiin vähä

Kiihdytyskilpailut Virpiniemessä

Vinttikoiraharrastajat järjestivät Virpiniemessä kaikille koirille avoimen kiihdytyskilpailun ja sinnehän mekin suuntasimme. Koirat oli jaettu viiteen luokkaan. Nalle osallistui yli 40 cm ei-vinttikoirien sarjaan. Juostava matka oli noin 80 metriä ja kukin koira juoksi sen yksin. Viehe oli käytössä, mutta lisäksi omistaja sai houkutella koiraa luokseen kaikin tavoin. Nalle innostui ihan kauheasti semmoisesta oikeasta vieheestä, jota käytettiin vinttikoirien näytöslähdössä. Juoksukilpailussa käytössä oli erilainen viehe, jota Nalle ei tainnut edes huomata. Paljon koiria oli osallistumassa, pieniä oli ensin reilu 30 ja isoja sen jälkeen vähän enemmän. Jouduttiin siis odottelemaan melko kauan, jonka vuoksi Nalle taisi jo vähän väsähtää. Vauhti ei ollut mitään hurjaa kisassa. Nallen aika oli 10,04 ja sijoitus 31/34. Mutta hauska oli tuommoistakin päästä kokeilemaan, vaikka sää ei olisi paljon pahempi voinut olla.

Lappalaiskoiratreenit vol. 1

Osallistuttiin Nallen kanssa ensimmäistä kertaa lappalaiskoiravuorolle. Agilitypuolella koiria oli yhteensä 7. Ihan hyvin kerittiin kaikki tekemään. Ohjelmana oli pieni radan pätkä, jossa oli hyppy, kepit, putki, kepit, hyppy. Nalle oli ihan into piukeena, kun oltiin tuolla hallilla ensimmäistä kertaa ja oli niin monta samannäköistä kaveria. Se veti kepit semmoisella vauhdilla, ettei ennen ole mennyt. No välillä tuli tietenkin virheitäkin, kun eihän tuo pujottelu ole vielä millään muotoa varmaa. Tehtiin välillä puomia namikipon kanssa, jotta 2o2o vahvistuisi. Tuo namikipon käyttö on vaan Nallen kanssa vähän kuin heikoilla jäillä kävelisi. Se kun on niin valtavan ahne (josta yleensä on hyötyä), joten jos sitä jollakin esteellä liiaksi palkkaa, niin se keksii sitten kesken radan karkailla sille esteelle, millä sitä on palkkailtu enemmälti. Namikipon kanssa puomiin tuli kyllä lisää vauhtia. Keinua tehtiin myös, nyt päästiin kokeilemaan kisakeinua, mikä kesän oli varastos

Epikset Kuivasjärvellä

Osallistuttiin Nallen kanssa epävirallisiin agilitykilpailuihin Kuivasjärvellä. Aiemmin totutusta poiketen mölliradalla oli myös A ja puomi. Olikin kiva päästä kokeilemaan näitä esteitä kisatilanteessa. Mölliluokan lisäksi rohkenin ilmottautua myös 1-luokkaan. Nalle kilpaili molemmissa mediluokassa. Möllirata Koira 1. esteen taa, itse 2-3 väliin. Lähetys -> 1-5. valssi -> 6-8, persjättö -> 9-13, persjättö -> 14-16. Putkiin sai mennä kummasta päästä halusi. Nalle ei meinannut malttaa odottaa lähdössä lupaa, joten tätä täytyy taas harjoitella lisää. Muuten rata meni tosi hyvin. Nalle kuunteli hyvin ohjausta ja eteni aika vauhdikkaasti. Tuloksena 0-rata ja luokan voitto ainoana nollaradan tehneenä. Parannettavaa jäi putkiin, jotka Nalle taas vähän lönkötteli. Kontaktitreeniinkin pitäisi alkaa panostamaan enemmän. Pussin Nalle meni tällä kertaa hyvällä vauhdilla. Mutta hyvin tyytyväinen olen tähän rataan. Sitten jouduttiinkin odottelemaan aika kauan

Möllitreenit vol. 19

Kaikki hauskuus loppuu aikanaan ja niin oli vuoro kesän viimeisten möllitreenien. Mentiin tällä kertaa 1-luokan rataa. Eli koira 1. esteen taa, itse 2-3 väliin. Lähetys -> 1-8, persjättö -> 9-11, persjättö -> 12-14, valssi -> 15-17, jaakotus -> 18. Häiriötäkin oli tällä kertaa ihan riittävästi, olihan ainakin puoli Oulua päättänyt osallistua tänään suunnistuskilpailuihin, jonka reitti risteili joka puolelle agilitykenttää. Nalle vähän aluksi haukkui metsässä ryskääville suunnistajille. Tämän lisäksi jänis päätti näyttäytyä ihan kentän vieressä, mutta se jäi onneksi Nallelta huomaamatta. Mutta eipä tällainenkaan häiriö Nallen keskittymistä itse radalla hetkauttanut lainkaan. Tänään oli taas semmoinen päivä, että kaikki vaan onnistui hienosti! Mahtavalla koiralla minua on kyllä siunattu, ei voi muutaa sanoa :) Ensimmäisellä radalla ainoat virheet oli kepeillä ja viimeinen este putosi, kun lopetin ohjaamisen liian aikaisin. Toisella radalla kepit meni

Agilitykoulutus 2

Kurssin toinen päivä. Muutosta eiliseen oli, että toinen ohjaaja ja muut koirakot olivat vaihtuneet. Ensin tehtiin Nallen kanssa tuota vasemmanpuoleista harjoitusta. Aloitettiin tekemällä koko rata kerralla. 4-esteen jälkeen tuli takaaleikkaus. Nalle teki 5-putken jälkeen niin tiukan kaarroksen puomille, että se hyppäsi kontaktin yli. Tehtiin sitten pelkkää puomia yksittäin, eikä ollut kontaktissa ongelmia. Sitten mentiin keinua yksittäisenä, koska Nalle suhtautui siihen vähän epäillen. Meni ihan hyvin ja pääsin itsekin jo vähän kauemmas keinusta, eikä tarvinnut koko ajan olla vieressä Nallen tukena. Tehtiin rataa vielä uudestaan niin, että lähdinkin keinun oikealta puolen, jolloin myös 2-esteelle tuli takaaleikkaus. Nallella oli tänään hyvä vauhti päällä, joten takaaleikkauksetkin sujui tosi hienosti. Ja putket se veti hirveellä vauhdilla. Toisella radalla aloitettiin tekemällä A:ta yksittäisenä. Nyt Nalle tuli senkin vauhdilla, eikä jäänyt ylös patsastelemaan. Si

Agilitykoulutus 1

Osallistuttiin Nallen kanssa kaksipäiväiseen agilitykoulutukseen, joka oli tarkoitettu möllikoirakoille. Tarkoituksena oli paneutua erityisesti ohjauskuvioiden opetteluun. Jännää oli päästä vieraalle hallille hyppäämään vieraita esteitä vieraiden ohjaajien opastuksessa. Kussakin ryhmässä oli kolme koirakko ja kaksi ohjaajaa. Kummallakin ohjaajalla oli oma hallin puoliskonsa, jossa veti harjoituksen, joten aikaa oli yhdelle koirakolle ruhtinaalisesti. Mentiin Nallen kanssa ensin tuolle vasemman puoleiselle radalle. Siellä aiheena oli vain keinun ja renkaan suorittaminen. Mentiin ensin keinua yksittäisenä esteenä, kun se oli kovasti erinäköinen kuin se keinu, mihin Nalle on tottunut. Ekalla kerralla Nalle oli hihnassa, sitten mentiin pari kertaa irrallaan. Hienosti Nalle osaa hiljentää vauhtia keinulla, eikä se ollut moksiskaan rämähdyksestä. Päästiin sitten melkein heti radalle, rengasta kun ei tarvinnut erikseen harjoitella. Mentiin ensin esteet 1-5, mutta kun en s

Möllitreenit vol. 18

Tänään luvassa oli melko kimurantteja ohjauskuvioita. Nallella esteet oli 35 cm. Koira 1. esteen taa, itse 2-3 väliin -> lähetys -> 1-3, valssi -> 4-8, persjättö -> 9-12, takaakierto -> 13-14, välistäveto -> 15-17. Mentiin rata taas ensin kahteen kertaan, eikä kummallakaan kertaa ollut suurempia ongelmia. Keppikulma oli astetta haastavampi kuin mihin ollaan totuttu, joten se nyt ei mennyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta itse pujottelu sujui taas ihan hyvin, kunhan Nalle pääsi vauhtiin. Tällä kertaa Nalle odotti lähtöä kiltisti, eikä ennakoinut kuten viimeksi. Takaakierto ja välistäveto sujui molemmat tosi hyvin. Putket Nalle meni vähän himmaillen, mikä saattoi johtua vesisateesta, jonka seurauksena putket oli melko märkiä. Mentiin kuitenkin ratojen jälkeen yhtä putkea yksittäisenä. Palkkasin ja kehuin hirveesti ja Nalle tuli sen hyvällä vauhdilla. Jäi vielä kaikkien suorituksien jälkeen aikaa, joten tehtiin paria tällaista ohjausharjoitust

Omatoimi agilityä

Käytiin Alman ja Iitan kanssa vähän reenailemassa agilityä itsekseen. Lähinnä mentiin tähän asti opittuja ohjauskuvioita, joista takaaleikkaus sujui huomattavasti paremmin kuin viime torstaina. Tein niitä aluksi namikipon kanssa. Mentiin yksittäisinä myös keppejä, puomia ja A:ta. Tässä vähän kuvia. Rengas.   Putki. Hyppy.   Hyppy siivekettä hipoen.   A:ta alaspäin.   Pujottelu sujui taas hitaasti, mutta varmasti.   Keinu sujuu jo rutiinilla.   Hyppy.   Mikäs kiire valmiissa maailmassa on, sanoi Nalle putkesta tullessaan.   Keppejä.   Keinua ylös.   Almaa: Ja vähän Iitaakin: Ja lopuksi vielä yhteiskuva koko porukasta: Nallen kuvat (c) Heidi Salo, muut on mun ottamia.