Osallistuttiin Nallen kanssa kaksipäiväiseen agilitykoulutukseen, joka oli tarkoitettu möllikoirakoille. Tarkoituksena oli paneutua erityisesti ohjauskuvioiden opetteluun. Jännää oli päästä vieraalle hallille hyppäämään vieraita esteitä vieraiden ohjaajien opastuksessa. Kussakin ryhmässä oli kolme koirakko ja kaksi ohjaajaa. Kummallakin ohjaajalla oli oma hallin puoliskonsa, jossa veti harjoituksen, joten aikaa oli yhdelle koirakolle ruhtinaalisesti.
Mentiin Nallen kanssa ensin tuolle vasemman puoleiselle radalle. Siellä aiheena oli vain keinun ja renkaan suorittaminen. Mentiin ensin keinua yksittäisenä esteenä, kun se oli kovasti erinäköinen kuin se keinu, mihin Nalle on tottunut. Ekalla kerralla Nalle oli hihnassa, sitten mentiin pari kertaa irrallaan. Hienosti Nalle osaa hiljentää vauhtia keinulla, eikä se ollut moksiskaan rämähdyksestä. Päästiin sitten melkein heti radalle, rengasta kun ei tarvinnut erikseen harjoitella. Mentiin ensin esteet 1-5, mutta kun en sujui niin hyvin, niin ohjaaja lisäsi meille vielä putken radan päähän.
Saatiinkin sitten samalla Nallen kaipaamaa putkiharjoittelua. Kun sain Nallen lähetettyä putkee, juoksin itse poispäin putkesta, jolloin Nalle lähti mun perään putkesta tultuaan. Nyt se tulikin hienosti laukalla koko putken. Saatiin ohjaajalta hyviä vinkkejä putkiharjoitteluun, kun hänen omalla koirallaan on ollut samankaltaisia ongelmia. Niistä sitten lisää jahka päästään niitä käytänössä testaamaan.
Toisen radan aiheena oli pakkovalssi, mitä ei ollakaan ennen tehty. Pakkovalssi tuli ennen keppejä, jolloin omalla kropalla blogataan koiralta muut vaihtoehdot, jolloin sen on pakko mennä kepeille. Koiralle varmasti helppo tehtävä, mutta omistaja teki kaikkensa vaikeuttaakseen koiran hommia, joten eihän se meinannut onnistua. Välillä törmäsin keppeihin ja välillä menin liikaa keppien taa, jolloin Nalle ampaisi kahden ekan kepin välistä väärään suuntaan. Lopuksi mentiin pelkät kepit ja hienosti Nalle ne pujotteli. Muuten rata oli helppo, mutta nyt saatiin yksi ohjauskuvio lisää, jota harjoitella.
Kaiken kaikkiaan Nalle kuunteli hyvin vieraassa paikassa. Vähän oli innoissaan, joten ei meinannut malttaa odottaa lähtölupaa, mutta kun se aina laittoi takaisin alkuun, niin lähdötkin onnistui ihan hyvin. Hyvää etukäteisharjoittelua, koska samassa hallissa on viikon päästä epikset. On sitten Nallelle jo tuttu halli ja tutut esteet. Mutta harjoitukset jatkuu huomenna, saapa nähdä mitä silloin on luvassa.

Kommentit
Lähetä kommentti