Kurssin toinen päivä. Muutosta eiliseen oli, että toinen ohjaaja ja muut koirakot olivat vaihtuneet.
Ensin tehtiin Nallen kanssa tuota vasemmanpuoleista harjoitusta. Aloitettiin tekemällä koko rata kerralla. 4-esteen jälkeen tuli takaaleikkaus. Nalle teki 5-putken jälkeen niin tiukan kaarroksen puomille, että se hyppäsi kontaktin yli. Tehtiin sitten pelkkää puomia yksittäin, eikä ollut kontaktissa ongelmia. Sitten mentiin keinua yksittäisenä, koska Nalle suhtautui siihen vähän epäillen. Meni ihan hyvin ja pääsin itsekin jo vähän kauemmas keinusta, eikä tarvinnut koko ajan olla vieressä Nallen tukena. Tehtiin rataa vielä uudestaan niin, että lähdinkin keinun oikealta puolen, jolloin myös 2-esteelle tuli takaaleikkaus. Nallella oli tänään hyvä vauhti päällä, joten takaaleikkauksetkin sujui tosi hienosti. Ja putket se veti hirveellä vauhdilla.
Toisella radalla aloitettiin tekemällä A:ta yksittäisenä. Nyt Nalle tuli senkin vauhdilla, eikä jäänyt ylös patsastelemaan. Sitten mentiin keppejä yksittäisenä. Nekin meni ihan hyvin, vaikka keppikulma olikin vähän totutusta poikkeava. Sitten otettiin kepit putken kautta, mikä sujui myös ongelmitta. Sitten vielä koko rataa. Vauhti oli edelleen hyvää.
Tälläinen viikonloppukurssi oli kyllä todella mukava. Uusilta ohjaajilta saatu palaute antoi paljon ajateltavaa ja nyt löytyikin jotain sellaisia ongelmia, mitä itse en aiemmin ole tiedostanut. No nytpä nekin on selvillä, niin on hyvä lähteä niitä sitten treenaamaan. Uusia vinkkejä saatiin paljon, joita varmasti tullaan käyttämään jatkossa.

Kommentit
Lähetä kommentti