Lämpöä on nyt muutaman päivän riittänyt. Ei ole oikein ollut itsessä virtaa lenkkeilyyn, joten suunnattiin tänäänkin vain vähän kävelemään ja pääosin uittamaan koiria. Lämpötila on ilmeisesti ylittänyt niin kriittisne pisteen, että jopa Nalle suostui ihan vapaaehtoisesti uimaan. Yleensä se kun ei ui kuin koirauimalassa ja luonnon vesissä (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) vain silloin, kun se kannetaan järveen. Ja silloinkin vain sen verran, että pääsee takaisin rantaan.
Toinen hyvä hellepäivien aktiviteetti on luiden syönti. Siinä riittääkin puuhaa ellei käy kuin Hukalle, jonka luut jotenkin mystisesti aina päätyvät kukkapenkkiin vankan multakerroksen alle. Kukaan ei tiedä miksi aina käy näin ja vain Hukan luille.
Hukka oli taas reipas uimari. Alkuun se aina vähän miettii, että viitsisikö vai eikö viitsisi mennä. Mutta kun sen enimmäisen lenkin saa uimalla heitettyä, niin sen jälkeen se hakee keppejä oikein mielellään vedestä.
Uintikierroksen jälkeen pitää tietenkin aina piehtaroida rannalla. Tässä vaiheessa voikin sitten miettiä, että kuinka järkevää oli imuroida ensin auto ja lähteä sitten uittamaan koiria. Vai olisiko kannattanut suorittaa nämä toimenpiteet päinvastaisessa järjestyksessä. No, jossain vaiheessa se auto kuitenkin likaantuu, niin miksi ei heti siivouksen jälkeen.
Nallen tyrkkäsin sillä ajatuksella veteen, että jos se nyt vähän edes kastautuu, niin on vähän viileämpää. Nallepa yllättikin ja lähti hakemaan Hukalta veteen jäänyttä keppiä. Ja tämän se vielä toisti kahteen kertaan, joten ei ollut edes vahinko.
Yhteisuintia. Nalle nappasi lähellä olleen pikkurisun ja Hukka lähti hakemaan niille kauemmas heitettyä keppiä. Viisas pääsee vähemmällä, se taitaa olla Nallen motto elämässä.
Nyt on saatu vähän koirien energiatasoja purettua. Onneksi kelin pitäisi taas alkavalla viikolla viilentyä, joten päästään taas normilenkkeilynkin pariin.
Kommentit
Lähetä kommentti