Siirry pääsisältöön

Kesälomareissu vol. 1: Retkeilyä Hettassa




Vietän taas kesälomani kahdessa osassa ja ensimmäisen osan aika koitti nyt. Suunnitelmat loman suhteen ehti muuttua ihan viime metreille asti. Kaikesta huolimatta päästiin juhannusta edeltävänä torstaina lähtemään kohti pohjoista. Matkalla käytiin tekemässä viime hetken hankintoja Ylivieskan Kärkkäiseltä. Ostin mm. retkityynyn. Sitä alkaa tulla vanhaksi, kun jaksaa tuollaista luksusta kantaa mukana. Kuvassa koirat huilitauolla Kärkkäisen pihassa. Ne eivät paljon reissaamisesta ressaa. 


Oltiin Oulussa yötä ja jatkettiin siitä kohti Hettaa. Käytiin Tunturi-Lapin luontokeskuksella ennen majapaikkaan menoa. Sen pihasta löytyi Suomenlapinkoira patsas. Yhteisposeeraukset eivät oikein pitkän matkan jälkeen onnistuneet, joten tässä vain Hukka ja patsas. Luontokeskus oli jo kiinni, joten jatkettiin sitten vielä muutama sata metriä meidän majapaikkaan. Meidän piti olla siinä yksi yö ja lähteä sitten Hetta-Pallas vaellukselle. Retkitoverille nousi kuitenkin kuume perjantai-iltana, joten vaellus siirtyi ja uhkasi jopa peruuntua. Onneksi kuitenkin parin päivän lepo auttoi, joten maanantaina päästiin lähtemään vaellukselle. Siirtynyt vaellus kuitenkin mahdollisti kevyemmät päiväretkeilyt ja pääsin tutustumaan Hettan reitteihin, jotka olisivat pian jääneet kokonaan käymättä. Lisäksi lauantaina ja sunnuntaina satoi runsaasti vettä, joten sinällään en pistänyt pahaksi mökin sisällä vietettyjä öitä vs. telttailu.


Lauantaina käytiin aamulla tutustumassa Hettassa sijaitsevan Tunturi-Lapin luontokeskuksen näyttelyyn ja lähdin sitten koirien kanssa kiertämään 9,5 kilometrin mittaisen Palosenjärvenpolun. Polku kierteli lähes koko matkan tunturikoivikossa. Keli oli aika märkä ja lisäksi polut olivat paikoin muuttuneet juokseviksi puroiksi, joten melko märkiä oltiin kaikki kolme, kun päästiin takaisin mökille.


Muutamia kuvia kuitenkin tuli otettua, kun kameraa kannoin mukana. Tässä taas Nallen keksimä poseerauspaikka. Se hyppäsi itse kivellä ja jäi odottelemaan, että otan kuvia. Hukan sitten ohjasin tuohon viereen seisomaan.



Hukka oli tapansa mukaan innoissaan lenkkeilystä uudessa paikassa. Se johdattikin joukkoa lähes koko matkan. Vähän sentään malttoi pysähtyä kuvia varten.


Nalle ei nyt ollut ehkä ihan yhtä innoissaan vesisateessa kävelystä. Sille ei vielä ole päällikarva alkanut kasvamaan, joten turkki ei pidä vettä lainkaan.


Eräällä suolla oli pitkospuilla penkki, jossa koirat pääsivät taas poseeraamaan.


Loppumatkasta kuljettiin kuivassa kangasmetsässä, josta porot olivat kalunneet lähes kaiken porojäkälän.


Iltalenkkinä käytiin vielä kiertämässä noin puolentoista kilometrin mittainen Jyppyrän polku. Siinä kavuttiin noin 400 metriä korkean Jyppyrän laelle. Sieltä löytyi hieno näköalakota, josta avautui näkymä Pallas-Ounastuntureiden tunturiketjuun.


Sunnuntai oli vielä lauantaitakin sateisempi päivä. Päätettiin lähteä vähän autoilemaan ja ajettiin ensin Pallastunturille, jossa tutustuttiin Pallastunturin luontokeskukseen. Siellä oli joukko läpimärkiä Hetta-Pallaksen vaeltajia, jotka olivat huonoista keleistä huolimatta kuitenkin hyvin innoissaan vaelluksesta. Kyllä alkoi itseäkin tässä vaiheessa polttelemaan tuntureille pääsy. Pallastunturilta jatkettiin matkaa Ylläkselle, jossa käytiin syömässä (olipa muuten heikko tarjonta ravintoloiden suhteen) ja käytiin Yllästunturin luontokeskus Kellokkaassa. Tämän jälkeen käytiin katsomassa laskettelurinteitä ja lähdettiin kiertämään muutaman kilometrin mittaista Varkaankurun luontopolkua.


Varkaankuru oli oikein hieno paikka. Sieltä löytyi pieni vesiputous, josta lähtevä puro virtasi kurun pohjalla. Alueelta löytyy poikkeuksellisen rehevää lehtokasvillisuutta, joten matkaa taitettiin melko tarkasti katse kohti maahan suunnattuna erilaisia kasveja etsien.




Tässä vielä "making of"- kuva tuohon edelliseen kuvaan. Kansallispuistojen alueellahan koirien tulee olla aina kytkettyinä. Tähän ei ole mitään poikkeuksia, että esim. kuvan ottamisen ajaksi saa päästää irti tai että tottelevaiset koirat saavat kulkea irrallaan. Ei, vaan koirat ovat aina kytkettynä. Remmithän eivät kuvia varsinaisesti kaunista, mutta melko helposti niitä saa piilotettua kuvista. Tähän tyyliin on otettu kaikki tässä blogissa esiintyvät kuvat, joissa koirat näyttäisivät olevan irti. Ja tarkkasilmäiset ovat varmaan huomanneet, että meidän koirat näyttävät olevan irti vain istuessaan paikallaan. Eli todellisuudessa ne eivät olekaan irti, vaan hihnat on aseteltu kulkemaan koirien takaa niin, etteivät ne näy. Joskus harvoin olen saattanut piilottaa kuvassa näkyvän hihnan kuvankäsittelyohjelmalla, mutta laiskuuteni takia tämä on hyvin, hyvin harvinaista.





Varkaankurun kierroksen loputtua lähdettiin ajelemaan takaisin kohti Hettaa. Matkalla käytiin vielä katsomassa Äkäslinkkaa ja Äkäsmyllyä, pientä koskea ja sen rannalla olevia myllyrakennuksia. 



Monta polkua jäi taas kiertämättä. Mutta onneksi tulee aina uusia retkiä, joten pitää jättää nähtävää niillekin.

Kommentit

Luetuimmat

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska aiem

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt