Koiramainen viikonloppu jatkui vielä sunnuntaina Krista Karhun tuomaroimilla rally-tokokilpailuilla. Nallen kanssa meillä oli edessä mestariluokan korkkaaminen. Kyllä harmitti, että menin ilmoittautumaan, mutta en kehdannut enää peruakaan. Kisojen hyvä puoli oli se, että kisat alkoivat mestariluokalla, joten ei tarvinnut koko päivää jännittää. Ratapiirrustuksen näkeminen ei nostanut odotuksia kovin korkealle. Radalla oli pujottelu oikealla puolen seuraten juosten, molemmat peruutukset, viisi puolenvaihtoa ja käytösruutu oikealla puolen maaten. Monia asioita, joita ei ole vielä treenattu.
Nalle oli vuorossa toisena. Alku meni tuttuun tapaan vähän takellellen. Yhden kyltin uusin. Sitten sain Nallea kannustettua niin, että sen häntä alkoi heilumaan ja itselläkin jännitys vähän laukesi. Pujottelussa Nalle ei tainnut juosta askeltakaan, minä senkin edestä. Sen sijaan muutamaa tötsää Nalle kyllä haisteli. Peruuttaminen sivulla ongelmitta. Houkutuksessa meinasi mennä katsomaan, muttei mennytkään. Poispäin peruuttamista jännitin kauheasti, mutta sekin sujui ihan mukavasti. Pyörähdystä oikealla puolen ei ole taidettu koskaan tehdä, mutta sekin onnistui. Käytösruutu oli 3 min oikealle puolen maaten. Meidän suorituksena aikana radalla meni iso sakemanni, joka örisi koko ajan mennessään. Nalle tätä vähän pelkäsi, joten jännitin koko kolmen minuutin ajan, että pysyykö se vai ei. Kyllä se pysyi.
Radan jälkeen oli ihan hyvä mieli. Nallelta ehdottamasti sen rally-tokouran paras rata noin mielentilan kannalta. Virheitähän sinne mahtui, kun niitä rally-tokon ylemmissä luokissa tulee niin helposti. Tyytyväinen siis olin, mutta hyväksyttyä tulosta en odottanut. Yllätys olikin sitten mieluinen, kun meidän tulokseksi selvisi 73 pistettä. Rimaa hipoen, mutta kaikki tulokset lasketaan. Ja rally-tokon ylemmissä luokissa tulos ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Yksi kympin virhe mahtui mukaan ja muut sitten vähän pienempiä. Alun hidastelustakin rokotettiin muutama piste. Tällä tuloksella Nalle sijoittui viiden koiran luokassa toiseksi. Vain kaksi koiraa sai tuloksen.
Lähdin viemään Nallea kotiin, kun olin lupautunut iltapäiväksi talkoilemaan. Kotona vasta tajusin, että mehän saatiin tässä osallistumisoikeus ensi syksyn SM-kisoihin. Aivan huippua, että se tuli näin "vahingossa", ettei tarvitse loppukesään jännittää ja metsästää tulosta. Toivotaan nyt vielä, että sitten mahdutaan kisaan mukaan, en yhtään tiedä paljonko tällä hetkellä on mestariluokan kisaajia. Ei me laakereilla ruveta makailemaan, vaan jatketaan kisaamista, jotta saadaan useampi mestariluokan startti alle. Seuraavat kisat on ensi kuussa Porissa.

HAASTOIN TEIDÄT! Koska voin :D
VastaaPoistahttp://rrood.blogspot.fi/2015/04/jontte-valosaari-haastaja.html