Siirry pääsisältöön

Krista Karhun rally-tokokoulutus

Lauantaipäivä jatkui vielä motivoinnin jälkeen kiireisenä. Molemmilla koirilla oli vielä vuorossa Krista Karhun rally-tokokoulutus. Koulutus oli taas jaettu kahteen 30 minuutin osaan eli mulle oli tiedossa tiivis kahden tunnin paketti. Koirat sai sentään aina välillä huilata, kun kävin niitä lennossa vaihtamassa.

Hukan ryhmä aloitti ensin. Krista kysyi, että mitä me haluttaisiin treenata. Monilla tuli esiin ihan perusseuraaminen. Näytettiin ensin pätkä. Hukalla seuraaminen sujuu joko hyvin tai hyvin huonosti. Nyt oli tuon jälkimmäisen vuoro, mikä olikin hyvä, koska vinkkejähän täällä ollaan hakemassa. Krista kävi tämän jälkeen läpi, miten opettaa omille koirilleen seuraamista. Kontaktin säilyminen on tärkeää ja sitä tulisi harjoitellla ihan kotona peilin edessä perusasennossa. Mestariluokan ratasuoritus kestää +- 3 minuuttia, joten koiran pitäisi pystyä istumaan kontaktissa perusasennossa vähintään tuon ajan. Rally-tokossahan ei vaadita jatkuvaa kontaktia, mutta kyllähän se tehtävien tekeminen helpottuu, jos koira on kuulolla, eikä esimerkiksi katsele yleisöä. Jatkettiin ihan perusharjoituksella eli perusasento (kontakti), askel ja palkka. Koiria, jotka meinasivat jätättää, neuvottiin heittämään palkka eteenpäin. Näin tein Hukan kanssa ja tuntui hyvin toimivan.

Nallen ryhmä aloitti lyhyellä radalla, jossa katsottiin takapään käyttöä. Toisena tehtävänä oli eteen istuminen ja ollaan viime aikoina treenattu aika paljon edestä poispäin peruuttamisesta (mikä on Nallen mielestä jostain syystä tosi hauska juttu), joten Nallehan rupesi sitä tarjoamaan. Uusittiin kyltti ja sujui sitten jo paremmin. Radalla oli istu- koira jää paikallen - käännös oikeaan ja askel -istu. Siinä otin rataantutustumisessa ja radalla niin lyhyen askeleen, että olisi kisassa tullut -10 pistettä. Istu - askel oikealle - istu, olin ottanut askeleen etuviistoon, kun pitäisi olla suoraan sivulle. Hyviä huomioita, kun itse ei tiedosta noin tekevänä.

Hukan ryhmän toisella kierroksella harjoiteltiin asentoja istu, seiso, maahan. Tehtiin ihan koiran edessä peruuttaen. Hukalla maahanmenossa hitaus vähän ongelmana, pitää nyt alkaa kiinnittämäään huomiota siihen, ettei palkkaa hitaista suorituksista. Liikkeestä istumista ei kauheasti olla vielä treenattu, mutta hyvin alkoi se sujumaan. Käsimerkin häivytys vielä edessä. Seiso-maahan- erottelu sujuu kyllä jo ihan hienosti.

Nallen ryhmä teki toisella kierroksella täyskäännöksiä. Niissä ei sinällään ongelmia ollut, Nalle kääntyy hyvin, joskus vaan vähän hitaasti. Pitää vaan muistaa suhteuttaa oma vauhti Nallen vauhtiin, ettei se jää selän taa, mikä entisestään hidastaa Nallea. Tehtiin häiriöharjoitusta niin, että Krista oli kyltin takana rapistelemassa, kun piti tehdä käännös. Nallehan oli varmaan kuudella ensimmäisellä yrityksellä Kristan luona. Tarpeeksi kauan kun jatkettiin, niin saatiin hyviä toistoa. Nalle kyllä kävi sitten harjoituksen loputtua Kristan vielä moikkaamassa.

Tällä kertaa molempien koirien ryhmissä keskityttiin melko perusasioihin. Mutta perusteethan on kaiken pilarina ja niitä ei voi liikaa vahvistaa. Puhuttiin Kristan kanssa myös jännittämisestä ja miten se vaikuttaa koiraan kisasuorituksen aikana. Krista sanoi, että jos koira reagoi ohjaajan jännitykseen, ohjaajan täytyy ajatella niin, että hän ei saa jännittää, koska koira tarvitsee kaiken tuen. Viisaita sanoja taas kerran, vielä kun niitä onnistuisi kisoissa noudattamaan.

Kommentit

Luetuimmat

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p...

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin ...

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln...

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska ...

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt...