Hukka osallistui Mikan rauhoittumiskoulutukseen. Vuorossa se oli vasta toiseksi viimeisenä ja aikataulu jonkun verran venähtänyt, jonka vuoksi hallissa oli melko hiljaista. Ehdin seurata muutaman koiran ennen kuin lähdin hakemaan Hukan kotoa.
Hukan kanssa aloitettiin, kuten lähes kaikkien muidenkin kanssa, luopumisella. Hukalle tuttua juttua, kun sitä on aika paljon treenattu. Koira makaamaan maahan ja herkku tassujen eteen. Herkkuun ei kosketa ennen luvan saamista. Hukka otti kivasti katsekontaktia, kun laitoin herkun maahan.
Siitä päästiin sitten agilityn pariin. Hukalla nousee nupit kaakkoon, heti kun vien sen ekan esteen taa ja päästän irti. Nyt tehtiin niin, että jos innostus kasvoi liiaksi, siirryin pois esteiden luota ja jatkoin luopumisharjoituksia. Hetken päästä uusi yritys ja jos innostus nousi, takaisin luopumisharjoituksiin. Muutaman toiston jälkeen Hukka pysyikin hyvin rauhallisena. Tästä jatkettiin sitten niin, että muutaman esteen (ja innostuksen nousun) jälkeen kävin kyykkyyn ja Hukan tullessa luokse jatkettiin taas luopumisharjoituksia. Tässä siis taustalla ajatus, että koira oppisi itse säätelemään (nostamaan ja laskemaan) virettään, kun tarve vaatii. Hukan vire nousee tällä hetkellä hyvinkin rivakasti, mutta lasekeminen kestää sitten vähän kauemmin.
Lopuksi tehtiin vielä hihnassa ihmisistä luopumista. Käveltiin ihmisryhmää kohti ja jos Hukka meinasi mennä heidän luo, käännyin toiseen suuntaan ja palkkasin kun tuli minun luo. Muutaman kerran Hukka meinasi mennä muita katsomaan, mutta sitten tyytyi kävelemään minun vieressä, kun tiesi sieltä herkkujen tulevan.
Mika kehui Hukkaa kovasti ja sanoi, että näkee kyllä, että meidän välinen suhde on kunnossa. Tämmöistä on aina hienoa kuulla. Hyviä eväitä saatiin tästä jatkoa varten. Juuri tuo vireen säätely oli semmoinen asia, mihin tarvitsin lisää työkaluja ja niitä kyllä saatiin. Täytyy alkaa nyt näitä samoja harjoituksia jatkamaan niin itsekseen kuin viikkotreeneissäkin.

Kommentit
Lähetä kommentti