Eilisen lihaskunto luennon jatkona oli luvassa Vuorelan Lotan agilitykoulutusta kahden päivän ajan. Aamu alkoi heti yhdeksältä radan rakennuksella. Sitten tutustuttiin rataan. Se oli vauhdikas hyppyrata, joka sisälti 27 estettä. Rataantutustumisessa oli ilo huomata, että Lotta jättää kaiken hifistelyn sikseen. Ohjauskuvioista hän käytti vain perusohjauksien nimiä (sokkari, valssi ym.) ja jos joku kurssilainen käytti jotain hienompaa nimeä (esim. backflap), Lotta heti käänsi sen "suomeksi". Radan pystyikin suorittamaan ihan perusohjauksilla, Nallen kanssa tehtiin pitkälti sokkareita.
Minit aloittivat ja me oltiin mediryhmistä viimeisessä, joten ehdin hyvin katsella tunnin ajan minien menoa ennen kuin piti lähteä lämppäämään. Tehtiin harjoitus kahdessa 10 minuutin pätkässä.
Alkupätkässä vaikein oli pitkä vienti esteelle, jossa piti tehdä sokkari. Siinä tein sokkarin liian aikaisin (jotenkin iskostunut, että se pitäisi tehdä heti edellisen esteen jälkeen), jolloin törkkäsin Nallen väärälle puolen estettä. Tehtiin muutaman kerran uudestaan ennen kuin hoksasin tehdä sokkarin myöhemmin ja Nalle suoritti esteen hienosti oikein.
Seuraavassa pätkässä vaikea kohta oli hypyn jälkeen kääntyminen 180 astetta, jolloin piti ohittaa putkeen suu. Mehän on vasta tehty putkiin irtoamista, joten sinne putkeen Nallekin ensin muutaman kerran sujahti. Palkkasin sen sitten putken ohi kääntymisestä ja saatiin hyvin tämäkin kohta onnistumaan.
Seuraavaan kohtaan kokeiltiin paria ohjauskuviota. Siinä oli hyppy - käännös 180 astetta - takaakierto - matka jatkuu samaan suuntaan kuin ennen takaakiertoa. Ensin tein niin, että lähetin ekalla hypylle, menin toisen esteen taa pakkovalssiin ja siitä jatkettiin eteenpäin. Se onnistui hyvin, eikä tullut niin kiire kuin ajattelin, koska sain lähetettyä Nallen aika kaukaa ekalle hypylle. Kokeiltiin samaan kohtaan niin, että tein ekan hypyn aikana valssin ja tokalle esteelle tein saksalaisen (takaakierto, päällejuoksu, sokkari). Tämä toimi myös hyvin ja Lotan mukaan oli nopeampi, koska oma vauhti säilyi paremmin, jollon Nallella säilyi vauhti.
Seuraavana vuorossa oli putki-hyppy-hyppy, jossa tehtiin sokkareita. Nallen kanssa tässä ei ollut ongelmaa (paitsi se taas kerran irtosi yhdelle putkelle), se kun osaa melko hyvin hakeutua sokkarissa ohjaavan käden puolelle. Käytiin tässä vaiheessa tauolla.
Jatkettiin toisella kierroksella vielä kerran tuo edellinen pätkä ja jatkettiin eteenpäin. Seuraavana tuli vähän samanlainen hyppyjen ja putken kohta, missä tehtiin taas sokkareita. Hyppyjen jälkeen tuli vielä takaakierto hyppy, jolloin sokkarin piti olla melko ajoissa, jotta ehti koiran viemään takaakiertoon. Ekalla kerralla olin auttamatta myöhässä, mutta Nalle jotenkin vaan luki tosi huonosta ohjauksesta oikein takaakiertoon. Lotta nauroikin tässä vaiheessa, että ei tuo ohjaus näyttänyt sinnepäinkään oikealta, mutta niin vaan kiltti ja tunnollinen Nalle korjaa minun virheitä. Pieni ajoituksen korjaus ja saatiin taas onnistumaan.
Lopuksi olikin enää muutama putki, kepit, hyppy, putki ja hyppy. Siinä ei ihmeempää ongelmaa. Sen jälkeen Lotta kysyi, että halutaanko mennä koko 27 esteen rata. Nallen kohdalta ei ikinä olla aiemmin kysytty tässä vaiheessa treenin loppua näin, kun yleensä se on ollut jo rättipoikki väsynyt. Mentiin nyt sitten rata, muutama virhe sinne tuli, että ei ihan nollana päästy, mutta hyvällä vauhdilla Nalle veti. Lopetettiin treeni tähän, vaikka vähän olisi vielä ollut aikaa.
Kommentit
Lähetä kommentti