Eilisen tokokokeen vuoksi ei päästy Nallen kanssa osallistumaan kuin toisena päivänä Liuhtojen koulutukseen. Hallilla oli siis sekä Timo että Tuulia ja he kouluttivat samaan aikaan vierekkäisillä radoilla. Me Nallen kanssa päästiin Tuulian oppiin.
Rata saatiin nähtäville jo etukäteen, joten oli helppo itse katsoa alkuun radalla, että miten se menee. Katsottiin rata melko tarkkaan yhdessä läpi ja Tuulia perusteli hyvin jokaiseen kohtaan sopivan ohjaustekniikan. Jokaiselle oli noin kaksi kymmenen minuutin pätkää. Ekalla pätkällä Nalle oli tosi vauhdikas, toisella pätkällä vauhti jo vähän hyytyi, muttei mahdottomasti.
Kaksi uutta ohjaustekniikkaa opin; flipin ja tuplasylkkärin. Flip oli tavallaan valssi ja sokkari peräkkäin. Tuplasylkkäri taas erikoinen ranteen heilautusliike, joka rataantutustumisessa näytti hirveän hankalalta, mutta radalla onnistui yllättävän hyvin. Ja jännä oli myös nähdä, miten Nalle osasi irrota esteille. Mulla kun on paha tapa käydä sitä aina saattelemassa joka esteelle, kun on tuntunut, että ei se irtoa. Mutta kun muisti ottaa askeleen kohti estettä ja lähettää, niin kyllä se irtosi. Kepit mentiin kolmeen kertaan radan aikana ja joka kerta Nallella oli hyvä vauhti päällä, se jopa haukkui yhdellä kertaa pujotellessaan.
Koulutus oli kaikkinensa oikein mukava. Tuulia huomioi hyvin jokaisen koirakon tarpeet ja saatiin juuri itselle sopivia vinkkejä. Ehdottomasti menen uudelleen, jos joskus tulee mahdollisuus.
Tässä vielä vähän kootusti vinkkejä, mitä jäi koulutuksesta käteen.

- Ei kannata jäädä radalle seisoskelemaan ja odottelemaan, koska se hidastaa koiraa. Mieluummin käy itse vaikka hakemassa putkista ym.
- Kisoissa lentävät lähdöt, jos mahdollista.
- Lähetys esteille kauempaa (askel ja käsimerkki). Näin saan etumatkaa Nalleen, mikä lisää Nallen vauhtia. Nalle kyllä irtoaa, kunhan selkeästi lähetän sen.
- Katse aina sinne minne haluaa koiran menevän, vaikka itse lähtisi oikaisemaan eteenpäin.
- Esteen ohjaaminen lähtee jos useita esteitä aikaisemmin. Jos pitää miettiä, että ehdinkö tähän ajoissa, täytyy edelliset esteet ohjata niin, että ehtii.
- Aina askel kohti estettä, jotta koira tietää hypätä, eikä mene ohi.
Kommentit
Lähetä kommentti