Ensimmäisellä kierroksella otettiin Nallen kanssa noutoa. Nalle ensin vaan kantoi kapulaa, kun kävelin ympäriinsä. Hyvin Nalle piti kapulaa, kunnes annoin irroittaa. Sitten tehtiin pitoharjoituksia. Koskin kapulaan, enkä antanut irti päästämiskäskyä, sitten päästin kapulasta irti. Ei Nallella ollut aikomustakaan irroittaa otetta. Loppuun tehtiin muutama nouto perusasennosta, takaisin perusasentoon en kuitenkaan vaatinut.
Sitten Nalle pääsi harjoittelemaan ohituksia toisen koiran kaverina. Tai Nalle toimi häiriönä. Saatiin siinä hyvää seuraamisharjoittelua ja käännöksiä tehtyä. Nallella oli kyllä nyt ihan eri vire päällä kuin lauantain kokeessa. Pilkettä oli taas silmäkulmassa, mikä lauantaina puuttui.
Toisella kierroksella harjoiteltiin kaukokäskyjen ensimmäistä istumaan nousua takapalkalla. Pääosin Nalle nousi hyvin istumaan, vaikka itse olin muutaman metrin päässä. Muutama kömmähdys tuli. Sain viime kokeessa vinkin, että tämä ensimmäinen vaihto kannattaa treenata ensin tosi vahvaksi, koska se on koiralle vaikein kohta. Harjoitellaan siis tätä. Otin kyllä sitten muutaman maahanmenonkin, mutta kovin pitkiä sarjoja ei vielä tehdä, jotta into säilyy.
Nalle oli tänään jopa niin innokas, että se haki tennispalloa. Monta kertaa. Varmaan useammin kuin tähän astisen elämänsä aikana yhteensä (mikä ei nyt ihan mahdoton määrä ole). Aina toi pallon metrin päähän minusta. Ihmeitäkin siis tapahtuu.
Nalle pääsi autoon ja Hukka hommiin. Hukalla oli taas hirveästi intoa, joten ensin harjoiteltiin häkkiin rauhoittumista. Sitten alettiin tekemään perusasentoja. Erityisesti kiinnitin huomiota intoon ja vauhtiin. Otettiin lyhyitä seuraamispätkiä käännöksineen. Hukka oli paljon paremmin kuulolla kuin eilisissä rallytokotreeneissä.
Kommentit
Lähetä kommentti