Tänään Nallella oli ohjelmassa tokokoe Kokkolassa. Heti, kun Nallen otin autosta, huomasin, että tänään ei oo meidän päivä. Nalle ei innostunut oikein mistään, vaikka yleensä se on tosi innoissaan, jos pääsee vieraaseen paikkaan. Liekö sitä ärsyttänyt kahden tunnin automatka tai se että Hukka oli mukana. Tai sitten sitä inhotti märkä ja kurainen keli. Tai sitten vaan planeettojen asennot eivät olleet kohdallaan. Nallen kanssa tämä harrastaminen on vähän veitsen terällä taiteilua, kun se on niin tuulella käyvä.
Mutta niin siinä kävi, että kaikesta huolimatta saatiin taisteltua ykköstulos. Kokeesta ei mitään mahtifiilistä jäänyt, mutta kyllä siellä moni asia onnistui.
Luoksepäästävyys 10
Häntä alkoi heilua heti kun tuomari katsoi kohti ja nousi seisomaan. Saatiin kuitenkin 10, kun Nalle rauhoittui istumaan heti kun tuomari astui kauemmas.
Paikkamakuu 9
Meni maahan siinä vaiheessa kun sanoin liikkurille valmis, mutta sitä ei tuomari kait huomannu, niin sitä ei lasketa. Paikkamakuussa vaihto vähän lonkkaa ja katseli ympärilleen. Perusasennon ennakoi, joten siitä pistemenetys.
Seuraaminen kytkettynä 8
Perusasennot teki kaikki, mitä yleensä on jäänyt tekemättä. Pistevähennykset jätättämisestä. Tämä oli perus-Nallea pahimmillaan.
Seuraaminen vapaana 7
Sama meno jatkui täällä.
Maahanmeno 10
Ei mitään huomautettavaa.
Luoksetulo 10
Hyvällä vauhdilla tuli luokse. Juuri kun oli kiepsahtamassa perusasentoon, niin alkoi pyllyä kutittaa, mutta onneksi teki kuitenkin liikkeen loppuun, niin ei tullut pistevähennyksiä.
Seisominen 0
Se meni maahan. Mistäs tämä ongelma palasi...?
Estehyppy 10
Ei mitään huomautettavaa.
Kokonaisvaikutus 10
161 pistettä, ALO1.
Eli niukin naukin ykkönen, mutta sehän riittää. Tuomarin mukaan virettä pitäisi saada paremmaksi (ai miten niin?).
Nyt kun saataisiin vielä koepaikka jostain, että voitaisiin kokeilla siitä viimestä ykköstä. Uskoisin, että Nallella nuo loputkin liikkeet paranisivat, jos sitä ei kyllästytä alussa kahdella seuraamiskaaviolla.
Ykkönen se on niukkakin ykkönen, onnea, ja kivasti kymppejä!
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoistaOnhan tässä jotain kehitystä tapahtunut, kun viime syksynä penkin alle menneestä kokeesta saldona oli kolmostulos ja nyt vaikkei nappiin mennyt, saatiin ykkönen.
Viimesen ykkösen metsästys jatkuu sitten ens kuussa, kun saatiin paikka kokeeseen.