Hukalla alkoi muutama viikko sitten rallytokon ratakurssi, mutta pari ekaa kertaa jäi meillä käymättä. Tänään kuitenkin päästiin paikalle. Hukan lisäksi oli kaksi muuta koiraa. Mentiin Hukan kanssa vähän ajoissa paikalle, jotta ehdin sitä vähän kävelyttää ja tokoilla, jotta saan sen kuulolla. Sitten laitoin Hukan autoon ja menin tutustumaan ensimmäiseen rataan.
Radalla oli pääasiassa alokasluokan kylttejä, mutta muutamia uusiakin oli. En olekaan perehtynyt sääntöuudisutksen jälkeen uusiin sääntöihin, joten saattoivat olla ihan uusiakin kylttejä. Muutama liike oli, joita en ole Hukalle vielä opettanut (mm. perusasennosta seisomaan nouseminen), mutta ehdittiin niitä harjoitella ennen meidän vuoroa ja Hukka tuntui nopeasti hoksaavan uudet asiat. Mentiin tämä rata kerran läpi. Hukka oli hyvin kuulolla ja kouluttaja sanoi sen osaavan tokon perusteet oikein hyvin. Yhdessä kohtaa otettiin kyltti uudestaan, kun tehtävänä oli koira istumaan ja ohjaaja kiertää koiran. Hukka istui hyvin, mutta kun olin lähdössä kiertämään sitä, se ilmeisesti luuli, että ollaan tekemässä vasemmalle käännöstä ja lähti mukaan. Otettiin uudestaa ja annoin paikka käskyn paremmin, niin sujui tämäkin liike. Tämän radan jälkeen mentiin käytösruutuun, jossa Hukan piti istua seuraavan koiran suorituksen ajan. Hyvä tätäkin harjoitella, vaikka se taitaakin tulla vasta jossain voittajaluokassa.
Kun kaikki olivat menneet radan, saatiin vapaasti käydä harjoittelemassa itselle vaikeita kylttejä. Toinen paikalla olleista koirista ei oikein Hukasta piitannut, joten jäätiin suosiolla radan ulkopuolelle harjoittelemaan meille vaikeita liikkeitä, jotka olivat istu-kierrä koira ja muutama variaatio perusasennosta istumaan nousuun.
Sitten laitoin taas Hukan autoon odottaman ja kävin tutustumassa toiseen rataan. Tämä rata mentiin kahteen kertaan. Ensin normaalisti harjoitellen ja sitten piti yrittää mennä mahdollisimman nopeasti. Seuraavan kurssin koirakoita alkoi jo saapua paikalle, mikä häiritsi vähän Hukan keskittymistä. Tällä radalla oli myös pujottelu, jonka törppöihin joku pentukurssilainen oli pissannut. Sepä sitten meinasi koitua Hukalle ylitsepääsemättömäksi esteeksi, mutta tarpeeksi monta kertaa kun pysähdyttiin ja otettiin kontakti uudelleen, niin selvittiin. Toinen kierrros, jossa siis mentiin mahdollisiman nopeasti, sujui Hukalta paremmin.
Kotiläksyksi saatiin käsiapujen häivyttäminen, joka kuulemma enemmän häiritsee ja hämmentää Hukkaa kuin auttaa sitä suorituksissa.
Kommentit
Lähetä kommentti