Nalle sai jäädä kotiin huilamaan, kun lähdettiin Hukan kanssa tokoilemaan tavoitteellisesti. Treenit oli taas agilityhallilla. Hukka on nyt pari kertaa päässyt hallille ns. oikeasti treenaamaan agilityä, joten sen oli intopiukeana, kun huomasi minne taas ollaan menossa. Toisella puolen oli agitreenit käynnissä. Hukka ei muuten niistä juurikaan häiriintynyt, mutta aina kun kuuli käskyn "putkeen", sen korvat singahti pystyyn ja se alkoi pälyilemään, että minne putkeen sitä voisi singahtaa.
Häiriötä oli tänään aika paljon, joten tehtiin Hukan kanssa vaan helppoja juttuja. Perusasentoja, seuraamista ja maahanmenoa. Perusasennot on hyviä, vähän vauhdikkaammin voisi niihin tulla. Seuraamista teen vielä osittain imuttaen, joten sitä pitäisi alkaa häivyttämään. Käännökset on jo ihan hyviä, Hukalla on pennusta asti ollut hyvä takapään hallinta, mikä auttaa käännösten teossa.
Sunnuntain rallytokotreenejä varten treenattiin vähän sitäkin. Lähinnä eteentuloa ja siitä sivulle oikealta tai vasemmalta. Vähän harjoiteltiin myös koiran kiertämistä koiran istuessa, maatessa ja seisoessa. Hyvin malttaa Hukka olla paikallaan, se vaan kurkkaa olkansa yli sinne mistä olen tulossa.
Kommentit
Lähetä kommentti