Nallella vaihtui agilitypäivä keskiviikoksi, mutta kouluttaja pysyi samana. Ryhmäläisiä meidän lisäksi oli tänään paikalla vain yksi, jolla tosin oli kaksi koiraa.
Aiheena tänään oli serpentiini ja välistävedot, muut esteet olivat sitten vähän rekvisiittana.
Serpentiiniä tehdessä piti kulkea itse melko läheltä pussia ja pituutta. Rintamasuunta oli koko ajan keppejä kohti ja piti varoa, ettei itse tee sivuttaisliikettä. Nallen kanssa serpentiinit sujui hyvin, joten ei tehty se kuin kerran.
Välistävedot olivatkin sitten minulle vaikeita. Nalle ne osaa jos vain luottaisin siihen, enkä olisi törkkimässä sitä väärään väliin. Välistävedossa koira ohjattiin vasemmalla kädelle hypylle, koiran hypätessä oma rintamasuunta käännettiin sinne mistä oltiin tulossa (huom! jalat kuitenkin kohti keppejä) ja oikealle kädelle tehtiin semmoinen liike, että aivan kuin oltaisiin pudotettu jotain oman kantapään taakse. Muutaman kerran tätä tahkotiin, niin onnistui ihan hyvin.
Keppien lopussa tein ensimmäistä kertaa sokkarin, eikä Nalle edes kuulemma näyttänyt siltä että se olisi jonnekin menossa. 16 esteellä jäin taas seisoskelemaan niistoon, vaikka pitäisi itse jo juosta eteenpäin.
Radan jälkeen mentiin toiselle puolen hallia treenaamaan keppejä yksittäisenä.
Kommentit
Lähetä kommentti