Siirry pääsisältöön

Näyttelytreenit I

Muutama tunti ehdittiin huokaista kotona tokotreenien jälkeen, kunnes oli aika suunnata Fiiliksen näyttelytreeneihin. Hukalla on kolmen viikon päästä ensimmäiset näyttelyt, joten hyvä aika alkaa treenata. Ollaan me itsekseen harjoiteltu seisomista ja juoksemista, mutta eihän se ole sama asia kuin porukassa. Kurssi kestää kolme kertaa eli viimeinen kerta on juuri sopivasti näyttelyitä edeltävällä viikolla.

Aloitettiin seisottamalla koiria. Hukka osaa melko hyvin jo seistä edestä esittäen. Se laittaa automaattisesti etujalat tasan ja pitää hännän ylhäällä (eli paljon paremmin kuin Nallella...). Pystyn seisomaan narun mitan Hukan edessä ja se vaan seisoa tapittaa silmiin siinä. Tässä harjoituksessa toimi hyvänä häiriönä äksy pikkukoira vieressä, joka räkytti tasaiseen tahtiin. Eipä Hukka siitä mitään välittänyt.

Sitten jakauduttiin isoihin ja pieniin koiriin ja alettiin harjoitella ympyrän juoksemista. Nyt tosin vielä käveltiin. Hukalla on vähän ollut ongelmana, että jos mennään hitaasti se peitsaa ja jos lisää vauhtia se alkaa pomppia kuin kenguru. Kumpikin siis hyvin epätoivottavaa näyttelyissä. Tänään kuitenkin sain Hukan hyvin ravaamaan ja keksin keinon, millä sen saa vaihdettua peitsistä raville.

Seuraavaksi oli vuorossa käsittelyharjoitukset. Hukka taas todisti olevansa todellinen putkiaivo, joka keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan. Olin kyykyssä sen vieressä, pidin kevyesti toisella kädellä pannasta ja toisella kädellä pidin herkkua nenän edessä. Hukka keskittyi herkun tuijotukseen niin tarmokkaasti, ettei se edes tajunnut, että joku käy sitä välillä kopeloimassa. Ei siis ongelmia tässä. Hampaatkin näyttää hyvin.

Lopuksi vielä harjoiteltiin sitä, että käsi on koiran silmien edessä ja koira ei näe eteensä. Näinhän voi käydä joskus tuomarin katsoessa hampaita. Eli herkku koiran nenän eteen, käsi silmille, herkku suuhun, käsi pois. Aluksi Hukka vähän oudoksui näkökyvyn heikkenemistä, mutta pian hoksasi, että kun tässä vaan on, niin saa herkut.

Hyvin meni taas treenit ja itsellä on astetta luottavaisempi olo näyttelyiden suhteen.

Kommentit

Luetuimmat

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska aiem

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt