Tänään oli Hukalla vuorossa toinen pentukurssi. Oltiin vähän etuajassa paikalla, joten ehdittiin jutustelemaan muutaman muun kurssilaisen kanssa. He kysyivät Hukan ikää ja järkyttyivät, kun sanoin sen olevan vähän alle puolivuotias. Olivat kuulemma ajatelleet sen olevan reilun vuoden vanha ja ihmetelleet, miksi me ollaan tuolla kurssilla...
Kurssikerta alkoi seisomisen treenaamisella. Hukan kanssa ollaan harjoiteltu seisomista ehkä kaksi kertaa koirapuistossa, kun ei ole ollut muita koiria. Hyvin se siihen nähden seisoo. Osaa asettaa jo etujalat tasan ja pystyn itse ottamaan etäisyyttä.
Sitten opetettiin pentu tulemaan istumaan jalkojen väliin. Aluksi tuotti vähän hankaluuksia, mutta muutaman toiston jälkeen Hukka taas sai juonesta kiinni ja sen jälkeen onnistui hyvin. Tästä jatkettiin siten, että pentu kävelee jalkojen välissä. Melko pian Hukka seurasi hienosti vaikkei herkkua pitänyt ihan nenän edessä.
Kouluttaja oli tuonut mukanaan agilityputken ja kaikki pennut saivat mennä siitä kolme kertaa. Hukalle riitti, kun antoi käskyn, niin se juoksi siitä täysillä läpi. Joku kommentoikin, että ei tainnut olla eka kerta Hukalle, kun putkesta meni.
Lopuksi otettiin vielä luoksetulot niin, että omistjaa meni piiloon. Itsehän en nähnyt mitään, mutta kyllä Hukka minut ainakin löysi. Riehuttiin vielä lelulla vähän.
Lopuksi pennut pääsivät vielä painimaan. Kaikki olivat nyt rohkaistuneet, kun kaverit alkoivat käymään tutuiksi ja meno alkoi olemaan jo paljon riehakkaampaa kuin aiemmilla kerroilla. Hukkakin innostui leikkimään enemmän muiden kanssa, kun oli rajummat leikit.

Kommentit
Lähetä kommentti