Tänään oli vuorossa viimeinen kerta Hukan pentukurssia. Aloitettiin kosketuskeppitreenillä. Hukan kanssa on kotona treenattu jonkun verran kosketuskeppiä. Se osaa sitä kuonolla koskettaa ja seurata jonkun matkaa. Nyt meillä oli koirakoulun kosketuskeppi käytössä, joka oli melkolailla erinäköinen kuin meidän oma. Nopeasti Hukka kuitenkin hoksasi, mistä oli kyse. Meidän täytyikin pitää vähän taukoja, ettei mene ihan namien syöttelyksi.
Sitten oli taas vuorossa putkitreeniä. Hukalle laitettiin putkea vähän mutkalle, mikä nyt ei tuottanut mitään ongelmia, kun Hukka on aiemmin jo mennyt mutkaputkiakin. Putkiosuutta vähän hankaloitti, että osa koirista jäi parveilemaan suoraan putken ulosmenopään eteen. Sieltä kun koira säntää täysiä, niin ekanahan se yrittää putkesta näkyvien kaverien luo. Sain onneksi napattua Hukan aina matkaan ennen kuin se ehti muiden luo. Putki mentiin pariin kertaan.
Lopuksi oli rallytokotyyppinen rata. Ensin oli istu-maahan kyltti. Sujui Hukan kanssa vielä hyvin. Sitten löytyi erittäin kiinnostavia hajuja, joten loppuradasta ei meinnanutkaan tulla mitään. Seuraava kyltti oli istu-kierrä koira. Hyvin Hukka pysyi istumassa, vaikken ihan nokan edessä herkkua pitänytkään. Sitten pujoteltiin tötsien ympäri ja sen jälkeen tuli istu-maahan-istu. Sitten oli tokoesteen tyyppinen matala este, jonka eteen koira istutettiin. Itse mentiin ensin ja koiran piti tulla vasta luvan saatuaan. Hukalle tuttu homma, koska tätä tehdään päivittäin ulko-ovella. Sitten oli vielä houkutus, jossa oli pari ruokakippoa ja leluja. Tämä oli Hukalle vaikea. Edettiin houkutuksen ohi askel kerrallaan ja käskin Hukan aina istua. Viimeisenä oli vielä putki.
Lopuksi oli vielä pentujen leikitystä, mutta pidin Hukan suurimmaksi osaksi kiinni, kun osa pennuista on kamalan arkoja ja Hukalla on vähän raisu leikkityyli. Mentiin treenien jälkeen sitten vielä Lillin kanssa koirapuistoon, niin pennut pääsivät kunnolla toteuttamaan itseään.
Kommentit
Lähetä kommentti