Nallen ryhmällä oli tällainen rata. Ratapiirrosta en jotenkin saanut ihan vastaamaan todellisuutta, mutta suunnilleen noin ne meni.
Kepeile pakkovalssi, 5 päällejuoksu, 6 sokkari, 8 sokkari, 11 mikälie kääntö tai sokkari, 13 & 14 takaaleikkaus.
Pakkovalssi kepeille meni hyvin, joten sitä ei jääty jankkaamaan. 4 putkelta en itse oikein liikkunut riittävän rohkeasti, joten sitä otettiin useampi kerta. Kouluttaja oli katsonut meidän videoita Seinäjoen kisoista ja sanoi, että me saadaan nollaan tarvittavat sekunnit pois, jos vaan itse liikkuisin rohkeammin. Tätä sitten harjoiteltiin tänään. Nallella kyllä ilmekin muuttui, kun se huomasi, etten jääkään sitä odottelemaan, vaan sen pitää juosta minut kiinni. Tätä kun muistaisi sitten kisoissakin tehdä ja ottaa vähän riskejä.
8-9 väliin tein ensin valssin, mutta Nalle kuulemma hidasti selvästi vauhtia siinä vaiheessa, kun lähdin kääntymään valssiin. Sama juttu sokkarilla ja toimi paremmin. Sokkarin kanssa vaan 9 esteen niiston kanssa tuli vähän ajoitusongelmaa, mutta siinä kun muistaa vasemmalla kädellä ohjata loppuun asti, niin sujui sekin. Eli nyt pitää muistaa kisoissa välttää valsseja, jos mahdollista ja suosia sokkareita.
11 hyppy ei ihan noin suoraan ollut puomilta. Siinä piti tehdä kääntö, jonka nimeä en muista. Eli ensin muka ohjataan vasemmalle koiraa ja sitten, käännetäänkin se oikealle, jolloin se hyppää yli. Ajoitus on tässä tärkeä, jotta koira hyppäisi hypyn kohti 12 putkea. Ihme kyllä tämä sujui meiltä. Kokeiltiin samaan kohtaan myös sokkaria, mikä toimi myös ihan hyvin.
Loppuusuoralle kouluttaja halusi kaikkien tekevän takaaleikkauksia. Ei todellakaan kuulu minun eikä Nallen vahvuuksiin. Käytettiin tässä etupalkkaa, jollon Nalle irtosi hyvin eteenpäin ja takaaleikkaukset onnistui. Lopetettiin treeni vielä, kun Nallella oli vauhtia jäljellä.
Kommentit
Lähetä kommentti