Nallen ryhmällä oli tällainen rata. Haastavin kohta oli tuo alun kepit, jotka piti mennä keppien ja putken välistä. Toinen kinkkinen kohta oli kepit toiseen suuntaan, kun harjoiteltiin siihen leijeröintiä.
Nallelle on vähän epämieluista tulla suoraan minua kohti, jos olen paikallaan. Sen vuoksi palkkasin sitä ensin ensimmäiseen keppi väliin tulosta. Sen jälkeen tehtiin kepitkin. Kepeillä odotettiin selkä menosuuntaan ja koira otettiin vastaan vasemmalla kädellä. Sitten kun lähdettiin liikkeelle, otettiin oikea käsi ikäänkuin tukemaan koiraa pujottelussa. Tätä ei jankattu montaa kertaa, ettei Nallen into lopahda.
Toiseen suuntaan keppejä mennessä Nalle haki hyvin kepeille, vaikka lähdin liikkumaan putken toiselle puolelle. Eka kerralla se jätti kuitenkin viimeisen välin pujottelematta. Tähän neuvona ottaa keppien lopussa oikea käsi ohjaavaksi kädeksi, jolloin oman kropan asento tukee paremmin koiraa. Näin tehtiin ja hyvinhänn se sujui. Sitten tehtiin lopun vauhtipätkää muutaman kerran. Nalle olikin ihan liekeissä. Kouluttaja ja treenikaverit nauroivatkin, kun Nalle laittaa kovaa mennessää korvat linttaan niin, ettei niitä näy ollenkaan. Sitten kun se pomppii puolihuolimattomasti, niin korvat on pystyssä. Eli korvat lintassa on merkki, että nyt mennään täysillä.
Kommentit
Lähetä kommentti