Tänä viikonloppuna oli tarjolla Elina Rönnholmin agilitykoulutusta kahden päivän ajan. Radat saatiin etukäteen sähköpostilla ja näyttivät oikein mukavilta.
Lauantain radan alku oli ihan samanlainen kuin tiistain treeneissä. Nallella oli vaan vauhti vähän kadoksissa, jolloin oman ajoituksen oikeaksi saaminen oli vähän vaikeaa ja sivuttaisirtoaminen ei oikein onnistunut. Tehtiin muutama toisto niin, että jätin Nallen esteen eteen, kävelin itse esteen yli ja näytin, kun laitoin namimunan esteen viereen. Siitä lähetys palkalle. Muutaman toiston jälkeen tehtiin niin, että toimin muuten samoin, mutta en laittanutkaan palkkaa valmiiksi, vaan kävin vaan taputtamassa maata siinä kohdin, missä palkka oli aiemmin.
Kepit toimi taas Nallella hyvin. Pystyi irtoamaan hyvin sivusuunnassa ja leijeröimään yhden esteen ja Nalle vaan jatkoi pujottelua loppuun. Turhaan olen sitä näin pitkään varmistellut ja kulkenut vieressä.
Muuten en jaksa selittää koko treeniä, mutta tässä jotain huomioita/ahaa-elämyksiä:
Muuten en jaksa selittää koko treeniä, mutta tässä jotain huomioita/ahaa-elämyksiä:
- Jos esteidellä on pitkä väli välistävetoa parempi vaihtoehto on päällejuoksu.
- Kepeillä koiralle annetaan rauha 2-3 ensimmäisen kepin ajaksi, sitten voi itse rynniä eteenpäin.
- Niistoissa ohjaa loppuun asti. Kokeile niistojen tilalle pyöritystä.
- Luota koiraan.
- Oma rytmitys, etenkin mutkaputkissa. Milloin koira näkee jalat?
- Leijeröinti kepeillä, oma liike.
Kommentit
Lähetä kommentti