Sunnuntaina oli sitten vuorossa nuorten SM-agilitykisat. Medi kolmosissa oli yhdeksän koiraa, joista kolmelle parhaalle oli luvassa finaalipaikka. Nalle oli lähtövuorossa luokan keskivaiheilla.
Nallen vauhti ei tänään päätä huimannut, tai tuli se lopun taas lujaa, kun huomasi pääsevänsä radalta. Ainoa virhe tuli kepeiltä. Ne olivatkin radan vaikein este, jossa moni koira otti hylynkin. Nallen tulokseksi tuli 15,57. Ihan kelpo tulos, jolla monissa muissa luokissa olisi päässyt finaaliin. Paljon nähtiin hylkyjä ja kaikki koirat eivät suostuneet lähtemään radalle lainkaan lainaohjaajan kanssa. Eli siihen nähden meni siis hyvin, että tulos saatiin.
Vaikkei sen kummempaa menestymistä tullutkaan, niin olipa kuitenkin mukavaa, että lainasit Nallea näihin nuorten kisoihin, taitaa joka vuosi joillain muillakin osallistujilla olla lainakoira.
VastaaPoista