Hukalla oli tällä kertaa vieraileva kouluttaja. Rata oli simppeli, mutta sitäkin hauskempi. Esteet oli ympyrän muodossa ja tarkoituksena oli aluksi vaan saada koirat menemään esteet ja sitten kun se sujuu, ottamaan vähän sivu etäisyyttä koiraan.
Hukan kanssa aloitettiin ottamalla kolmen esteen suora, jonka päässä oli namikippo. Hukka lähti kuin raketti ja syöksyi suoraan namikipolle. Sitten alettiin pidentämään sarjaa este kerrallaan, jolloin kaarteetkin tuli mukaan. Ongelmaksi muodostui suoran jälkeinen este, jos minä menin Hukan edellä. Minun lähtiessä oikaisemaan seuraavalle esteelle, Hukka tuli perässä. Tätä ongelmaa ei ollut, jos menin Hukan kanssa samaa matkaa tai Hukka meni edeltä.
Hauska oli huomata, että Hukka alkaa jo tässä vaiheessa palkkautumaan esteistä. Meillä oli palkkana tänään raakoja lihapullia. Muutamalla eka kerralla Hukka juoksi namikipolle ja söi palkat, mutta melko pian se vaan juoksi namikipon ohi (saattoi sitä mennessään nuuhkaista) ja tuli minun luokse katsomaan, että hei miks me lopetettiin, kun esteitä on vielä jäljellä.
Muista koiristakaan Hukka ei pahemmin ottanut häiriötä, vaan teki hyvin hommia minun kanssa. Kerran se meinasi harhautua aidan takana haukkuvien koirien luokse ohi mennessä, mutta heti käskyn kuultuaan tulikin jatkamaan harjoitusta.
Lopuksi mentiin koko kierros. Siinä Hukalla oli hyvin vauhtia ja oikeastaan tässä vaiheessa se vasta innostui kunnolla. Irtosi mennessä hyvä haukkukin, kun piti kavereille kertoa kuinka kivaa on. Ehdottomasti mennään kokeilemaan tätä joskus itsekseenkin, jolloin voidaan mennä useampia kierroksia kerralla. Ja voisi tämä harjoitus sopia Nallellekin.
Vierailevalta kouluttajalta tuli kehuja. Hukka kuulemma lukee esteitä erittäin hyvin noin nuoreksi koiraksi, eikä se juurikaan välitä missä minä olen tai mitä teen. Kiva kuulla tämmöistä palautetta, kun itsestä tuntuu, ettei Hukka vielä oikein mitään osaa.
Kommentit
Lähetä kommentti