Lapuan iltakisoissa oli luvassa kaksi Eija Berglundin tuomaroimaa rataa. Tuloksilla ei ihan hirveästi juhlittu, illan saldona oli hylky ja yliaikanolla. Palkinnoitta ei kuitenkaan jääty, sillä tuomari oli illan päätteeksi valinnut Nallen kisojen sympaattisimmaksi koiraksi. Itse olimme jo tässä vaiheessa poistuneet paikalta, mutta treenikaveri oli onneksi ottanut palkinnon talteen. En siis kuullut perusteluja, miksi moinen kunnia Nallelle oli suotu, mutta ainakin oli jäänyt tuomarin mieleen.
Ensin oli agirata, jossa Nallella oli hyvä vauhti päällä. Niin hyvä, etten meinannut saada sitä oikeaan päähän putkea. Jouduin huutamaan täällä käskyn kovaa, jolloin Nalle suuttui, kun vauhtia hidastettiin ja putkesta tultuaan hyppäsi hypyn väärään suuntaan. No eipä oltu ainoita hylättyjä, medeistä ei kukaan saanut tulosta.
Toinen rata oli hyppyrata, jossa ihanne-etenemä oli 3,8 m/s. Tiesin siis, että ihanneaikaan me ei olla pääsemässä. Rata meni paremmin kuin ensimmäinen, kun omat ohjauskuviot onnistui suunnitelmien mukaan. Nalle oli vähän hitaampi kuin ekalla radalla. Ilman ratavirheitä selvittiin ja yliaikaakin tuli vain 7,22 sekuntia. Tällä tuloksella oltiin viidensiä.
Kommentit
Lähetä kommentti