Hukan treenit oli jaettu taas kolmeen pisteeseen, joita kierrettiin pareittain.
Hukka pääsi parinsa kanssa aloittamaan kepeiltä. Saatiin hyvin aikaa treenata keppejä, kun pari teki verkkojen kanssa normikepeillä ja me tehtiin 2x2:lla. Aloitettiin taas yhdellä keppiparilla ja palkkasin Hukka siitä, että se meni keppien välistä. Hyvin oli Hukalla homma muistissa. Laitoin toisen keppi parin viistosti ensimmäisestä ja palkka tuli vasta, kun Hukka oli mennyt molempien keppiparien läpi. Siirtelin hieman toisen keppiparin kulmaa. Lopuksi otettiin vielä yhden keppiparin läpi menemistä.
Seuraavaksi päästiin harjoittelemaan pimeää putkikulmaa. Vähän vaikea tehtävä, kun putkikin oli vielä U:n mallinen.Vasemman kautta Hukka meni hienosti, mutta oikean kautta se ei oikein meinannut putkeen mennä. Liekö sinne joku lirauttanut vai mikä siinä putkessa niin inhotti.
Viimeisenä päästiin illan varsinaiseen harjoitukseen. Jatkettiin samaa takaaleikkaustreeniä, mitä tehtiin viimeksikin. Nyt oli vaan putket lopussa houkuttimena.
Ensin otettiin muutaman kerran 3 (oikean puoleiselle) esteelle asti. Siinä ei ollut ongelmaa, joten jatkettiin putkeenkin. Sitten sama toiseen suuntaan. Nyt Hukka ei meinannut taas mennä putkeen. Tämä vasemmanpuoleinen putki oli osittain musta, kuten putkikulmaharjoituksessakin, joten liekö Hukka pelännyt mustaa putkea. Se lisätäänkin sitten treenilistalle. Lopuksi mentiin oikeanpuoleinen "rata" vielä päinvastaisessa suunnassa. Siinä Hukka säntäsi eka kerralla putken jälkeen palkalle, mutta kun mitään ei tippunut, teki toisella kerralla hyvin.
Lopuksi mentiin vielä pieni rälläysrata, jossa oli pääasiassa nuo yllä olevat esteet vähän käännettyinä. Radalla oli myös "ratahenkilöitä" häirönä, mikä olikin Hukalle aluksi hyvä häiriöä. Eka kiekalla piti yksi henkilö käydä haistelemassa, mutta toisella kierroksella ei enää.
Kommentit
Lähetä kommentti