Alokasluokan koe oli aikataulun mukaan laitettu alkavaksi 15.30. Siinä olikin sitten jännityksellä koko aamu aikaa nousta. Koepaikallakin löydettiin hyvissä ajoin, vaikka vähän hankaluuksia oli, kun navigaattori ei tunnistanut osoitetta. Onneksi oltiin ajoissa, sillä koe alkoi jo kello 15. Nalle oli suoritusvuorossa toisena. Alokasluokassa oli yhdeksän koirakkoa, jotka paikkamakuuseen jaettiin kolmeen ryhmään.
Luoksepäästävyys 10
Tuomarin tullessa lähelle Nale nousi häntä heiluen kerjäämään rapsutuksia. Tuomari totesi, että tämähän on kuin oppikirjasta, kyllä tässä saa seisomaan nousta.
Paikkamakuu 10
Hyvin meni eka käskystä maahan ja jäi siihen. Paikkamakuun aikana vähän vilkuili sivuille ja käänsi lonkkaa.
Seuraaminen taluttimessa 9
Pysyi kohtuullisesti menossa mukana. Ainahan sitä voisi kyllä parantaa.
Seuraaminen taluttimetta 7
Nalle vissiin käytti kaiken motivaationsa edelliseen seuraamiseen. Tämä oli vähän haahuilua, mutta pysyi sentään matkassa.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5
Ei noussut lopun perusasentoon.
Luoksetulo 10
Hyvä ja vauhdikas luoksetulo. Tuli hyvin perusasentoon
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
Tuomarin mukaan pysähtyi kuin seinään. Perusasentoon tuli lopussa hyvin, eikä ennakoinut.
Estehyppy 10
Nalle jäi vähän vinoon esteen eteen, mutta pysyi oikealla puolen estettä ja odotti paikallaan.
Kokonaisvaikutus 9
Esteiden välissä jouduin Nallea vähän innostamaan tempuilla, joten siitä lähti tässä yksi piste.
Tulos 182 pistettä, I tulos, KP, sij. 2./9.
Melko nappiin meni koe, vaikka ainahan sitä parannettavaa löytyy. Nallea meinasi taas vähän jännittää, mutta nyt löysin kehumisen ja komentamisen tasapainon, jolla sain Nallen pidettyä käskyjen ulottuvissa. Ykköstuloksesta huolimatta jatketaan vielä alokasluokassa, jos saataisiin ensimmäinen koulari, kun niistä muista ei ole takuuta saada...
Palkintojen jaossa oli aika hauska, kun tuomari kuuli Nallen virallisen nimen, niin hän sanoi, että siinä on kyllä koiralla osuva nimi.
Luoksepäästävyys 10
Tuomarin tullessa lähelle Nale nousi häntä heiluen kerjäämään rapsutuksia. Tuomari totesi, että tämähän on kuin oppikirjasta, kyllä tässä saa seisomaan nousta.
Paikkamakuu 10
Hyvin meni eka käskystä maahan ja jäi siihen. Paikkamakuun aikana vähän vilkuili sivuille ja käänsi lonkkaa.
Seuraaminen taluttimessa 9
Pysyi kohtuullisesti menossa mukana. Ainahan sitä voisi kyllä parantaa.
Seuraaminen taluttimetta 7
Nalle vissiin käytti kaiken motivaationsa edelliseen seuraamiseen. Tämä oli vähän haahuilua, mutta pysyi sentään matkassa.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5
Ei noussut lopun perusasentoon.
Luoksetulo 10
Hyvä ja vauhdikas luoksetulo. Tuli hyvin perusasentoon
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
Tuomarin mukaan pysähtyi kuin seinään. Perusasentoon tuli lopussa hyvin, eikä ennakoinut.
Estehyppy 10
Nalle jäi vähän vinoon esteen eteen, mutta pysyi oikealla puolen estettä ja odotti paikallaan.
Kokonaisvaikutus 9
Esteiden välissä jouduin Nallea vähän innostamaan tempuilla, joten siitä lähti tässä yksi piste.
Tulos 182 pistettä, I tulos, KP, sij. 2./9.
Palkintojen jaossa oli aika hauska, kun tuomari kuuli Nallen virallisen nimen, niin hän sanoi, että siinä on kyllä koiralla osuva nimi.
Hienot pisteet, onnea ykkösestä!
VastaaPoistaVau, teillähän meni tosi hienosti, onnea! :) Tuossa taluttimetta seuraamisessa on se kerroin sen verran korkea, että heti näkyy kokonaispisteissä. Alo on siitä vähän tympeä kun on kaks erillistä seuraamista tismalleen samalla kaavalla vielä.
VastaaPoista