Tänään oli koirilla taas määräaikaishuollon paikka eli molemmat pääsivät hierottaviksi.
Hukka oli vuorossa ensimmäisenä. Sillä oli pientä jumia etupäässä, mutta pääosin oli löysä kuin pullataikina. Lihaksistoa on kasvanut ihan hyvin lisää. Hukalla oli taas vähän vaikeuksia pysyä paikoillaan, hetken aina malttoin olla rauhassa ja sitten piti taas nousta istumaan. Mutta paremmin se oli kuin viime kerralla, joten edistystä on tapahtunut. Venytykset Hukka antaa tehdä hienosti.
Sitten oli Nalle vuorossa. Nallella oli epäillyt olevan jumeja selässä ja sieltä niitä löytyikin. Ei tosi mitään älyttömän pahoja, koska Nalle makasi rentona koko hieronnan ajan. Se kun näyttää heti, jos johonkin käy kipeää. Selän jumit olivat jossain syvemmissä lihaskerroksissa. Nyt katsellaankin saataisiinko aikaa osteopaatille tilanteen tarkistamiseksi. Lavoissa oli kuona-ainekertymiä, mutta ne saatiin pois ennen kuin sinne varsinaista jumia ehti kehittyä. Takajaloissa oli ponnistavissa lihaksissa myös pienet jumit, mutta nekin aukesi hyvin.
Loppuillan oli taas kaksi tyytyväistä ja raukeaa koiraa.
Loppuun vielä kuvia Nallesta hierottavana. Hukasta ei kuvia ole, koska sen hierontaa ei vielä viitsi millään ylimääräisellä häiritä.
Kommentit
Lähetä kommentti