Tänään hallivuorolle ilmaantui viisi koirakkoa, joten tehtiin taas yksi kerrallaan ja muut seurasivat ja antoivat vinkkejä.
Nalle pääsi aloittamaan ja aloitetiin leikkimällä. Otin autosta mukaan Hukan treenilelun, jota Nalle ei ole aiemmin tainnut nähdäkään. Sepä sitten yllättyi, kun hetken aikaa repi lelua ihan kunnolla kanssani ja toikin se pari kertaa minulle. Otettiin sitten seuraamista ja Nalle seurasi hyvässä vireessä, mikä vaikutti positiivisesti kontaktiinkin. Tehtiin vähän käännöksiä kaikkiin suuntiin ja melko pian lopetettiin, ettei vire tipahda ja Nalle joutui häkkiin odottamaan. Häkissä se odotti ihan kiltisti, mitä nyt piti hienovaraista uikutusta. Onhan se kauheaa, kun pieni koira unohdetaan häkkiin.
Toisella kierroksella otin myös seuraamista ja lisäksi muutaman liikkeestä maahanmenon ja seisomisen. Maahanmenoja ei ollakaan hetkeen tehty, kun ollaan enempi keskitytty seisomiseen. Hyvin kuulemma maahanmenot meni, itsehän niitä en näe.
Lopuksi otettiin luoksepäästävyys ja 2 minuutin paikkamakuu. Luoksepäästävyys on parantunut, Nalle ei enää niin innokkaasti halua tervehtiä lähestyvää ihmistä. Nyt se otti vaan kontaktia minuun. Paikkamakuu sujui hyvin. Nalle makasi ryhdikkäästi ja pääosin katsoi minuun, kerran se tosin vaihtoi lonkkaa.

Kommentit
Lähetä kommentti