Nallen sterilointia jouduttiin siirtämään alkuperäisestä suunnitelmasta pitkittyneen valeraskauden takia ja se sai lääkityksen valeraskauden lopettamiseksi. Nyt sitten päästiin itse asiaan.
Ennen leikkausta Nallelta otettiin varmuuden vuoksi ylimääräinen verikoe, jolla varmistettiin nukutusaineiden sopivuus. Kaikki oli kunnossa, paitsi hemoglobiini hieman korkea. Eläinlääkäri sanoi, että se voi johtua joko Nallen aamuisesta juomattomuudesta tai teknisistä syistä. Rauhoituksen jälkeen Nalle jäi eläinklinikalle leikattavaksi.
Leikkaukseen meni reilu pari tuntia. Kaikki oli mennyt hyvin. Kohtu ja munasarjat olivat hyvässä kunnossa, joten kohtu jätettiin paikoilleen. Leikkauksessa Nallen mahaan tehtiin kaksi pientä reikää, joita ei mahasta oikeastaan edes huomaa, kun niissä on ihonalaiset sulavat tikit. Nalle sai päällee haavasuojapuvun ja joutui häkkiin odottamaan hakijoita, mistä se ilmaisikin tuohtumusta melko kovaäänisesti.
Hoito-ohjeeksi saatiin haavantarkkailua (ettei ala punoittamaan tms.) ja seuraamaan, ettei ala tulemaan mitään vuotoja. Lääkkeeksi Nalle sai vain viiden päivän kuurin kipulääkettä, mutta ei antibiootteja. Seuraavat kaksi viikkoa lenkkeillään ainoastaan hihnassa ja painit Hukan kanssa on toistaiseksi kielletty. Omin tassuin Nalle käveli autoon ja illalla oli ehkä hieman normaalia uneliaampi, mutta ei pahasti.
Nalle sai taas kovasti kehuja eläinlääkäriltä käytöksensä vuoksi. On kuulemma mahdottoman lempeä koira. Kun eläinlääkäri kuuli, että se on nimeltään Lempeä Mieli, hän totesi, että sinä se kyllä totisesti olet nimesi veroinen.
Nyt toivotaan, että kaikki menee paranemisen suhteen hyvin, eikä leikkauksesta seuraa mitään turkinlaadunmuutoksia tai muita muutoksia. Juoksutauolla ei ainakaan tarvi enää treeneistä olla.
Kommentit
Lähetä kommentti