Pitkän, pitkän tauon jälkeen päästiin taas Nallenkin kanssa tokoilemaan. Ulkona oli lähemmäs parikymmentä astetta pakkasta, mutta se ei haitannut, koska meidän treeniryhmä vuokraa nyt naapurikaupungin seuran upouutta hallia.
Nalle joutui hallissa häkkiin odottamaan. Paikalla oli neljä koirakkoa ja treeniaikaa 1,5 tuntia, joten jokainen ehti hyvin treenata. Tehtiin neljässä pätkässä, mikä sopikin Nallelle hyvin. Se kun ei kovin kauaa jaksa tankata kerralla.
Osa porukasta oli ollut tokovalmennuksessa, jossa oli opetettu koiraa kiertämään käskystä esim. tuoli. Tätä voidaan käyttää vaikka luoksetulon pysäytysten tai perusasentoon tulojen harjoittelussa. Tärkeintä on tehdä hommasta niin kivaa koiralle, että se lähtee innoissaan kiertämään tuolia. Kierron voi opettaa molempiin suuntiin siten, että koira tietää ohjaavasta kädestä kumpaan suuntaan kierto pitää tehdä.
Otettiin Nallen kanssa ensin ihan läheltä. Käytin samaa käskyä kuin agilityssä takaakierrossa, koska käytännössähän tuo on koiralle ihan sama asia. Ensin Nallen meno oli vähän varovaista, mutta kun se pääsi hommassa jyvälle, vauhtikin kasvoi. Ja aina kun välillä vähän temputti, niin into pysyi hyvänä.
Toisella kierroksella treenattiin kaukojen istu-seiso- siirtymään. Nallen opetan niin, että takajalat pysyvät paikallaan. Laitoin Nallen istumaan ja houkuttelemalla yritin saada sitä nousemaan ylös. Helposti se aina siirsi toisen takajalan taaemmas, joten aloin palkata jo ihan pienistä painonsiirroista ylöspäin ja siitä äkkiä takaisin istumaan, ennen kuin ehtii siirtää jalkoja. Muutama hyvä toisto saatiinkin loppuun.
Kolmannella kierroksella muut ottivat ruutua, mutta koska me ei olla sitä kuin muutama kerta treenattu, kyselin vaan muilta vinkkejä miten sitä lähtisi kotona työstämään. Nallen kanssa tehtiin suoraa seuraamista kaksi pätkää treenikaverin sanoessa välillä käskyä. Ekalla pätkällä palkkasin Nallen aina käsky sanan jälkeen. Toisen pätkän tein pelkällä kehumisella. Hyvin meni molemmat pätkät, joten tällaisen häiriön harjoittelu on selvästi tuottanut tulosta.
Viimeisellä kierroksella otettiin tuolin kiertämistä uudelleen. Nyt Nalle oli tosi hyvässä vireessä ja vasemman kautta mennessä meni hyvällä laukalla koko matkan. Harmi vaan, kun hallin matto oli niin liukas, että Nalle liukasteli tässäkin vauhdissa, eikä se edes täysillä vielä mennyt. Oikean kautta oli vielä vähän vaikeampi, joten sitä otettiin lähempää lähettäen. Sitten tehtiin vielä muutamia hömppätemppuja, jonka jälkeen Nalle pääsi häkkiin syömään maksamakkarakongia.
Kommentit
Lähetä kommentti