Tänään oli vuorossa rallytokon jatkokurssin neljäs kerta. Nallella painoi vielä eilinen vähän jaloissa, joten ajatukset ei ihan pysynyt koko aikaa kasassa.
Aloitettiin treenit harjoittelemalla joitakin liikkeitä yksittäisinä. Täyskäännös vasemmalle tuottaa vielä ongelmia, kun siinä koiran pitäisi kääntyä tosi pienessä tilassa ja Nalle aina hypähtää liian kauas, kun luulee että astun sen päälle. No lisää treeniä siihen vaan. Toinen vaikea asia on eteen istuminen, joka tulee eteen tosi monessa liikkeessä. Nalle tarvii siihen vielä käsimerkin ja avoimessa luokassa pitäisi osata tehdä pelkästä käskysanasta.
Sitten tutustuttiin pieneen radan pätkään. Vaikein kohta siinä oli houkutus, jossa oli nakkipussi ja herkkupaketti. Päästiin Nallen kanssa sen ohi, mutta muuten oli nenä kyllä tehokkaasti maassa. Mentiin rata pariin kertaan, jälkimmäinen kerta oli huomattavasti parempi kuin ensimmäinen. Pitää vielä noita käännöksiä treenata tiukemmiksi ja sitä eteen istumista, se tuotti radallakin ongelmia.

Kommentit
Lähetä kommentti