Koirakerho järjesti agilityn teemakoulutuksen, jossa aiheena oli kepit, kontaktit ja irtoaminen. Eli kaikki misssä meillä on enemmän tai vähemmän ongelmia. Meidän ryhmässä oli viisi koirakkoa ja aikaa kaksi tuntia, joten ihan riittämiin kerkesi kukin treenaamaan.
Päivän harjoitukset näyttivät tältä. Siinä on kolme eri harjoitusta (1-14, A-H, I-VI).
Päivän harjoitukset näyttivät tältä. Siinä on kolme eri harjoitusta (1-14, A-H, I-VI).
Aloitettiin etenemisharjoituksella eli A-H. Mentiin Nallen kanssa ensin kerran. Hyvällä vauhdilla Nalle lähti tulemaan loppusuoraa. Sain sitten vinkiksi jäädä odottamaan enemmän B-putken suulle, jotta saan Nallen paremmin ohjattua omalla liikkellä E-putkeen. Samoin E-putkelle piti jääd enemmän odottamaan. Tehtiin sitten sama uudestaan edellä mainituilla korjauksilla, jonka seurauksena Nallella oli semmoinen vauhti päällä, ettei varmaan koskaan aiemmin ole ollut.
Jatkettiin sitten puomin treenamisella. Päädyssä olevan putken (*) kautta puomille. Ensin mentiin normaalisti koiran mukana pari kertaa. Sitten niin, että itse ei saanut edetä kuin korkeintaan putken puoliväliin. Neljännellä kerralla piti jäädä mahdollisimman lähelle putkea ja lähettää koira puomilla. Nallella oli joka kerta namikippo puomi lopussa. Viimeisellä kerralla (kun itse oli kauempana) ohjaajalla oli lisäksi herkkuja, joilla houkutteli Nallen vapautuskäskyn jälkeen liikkeelle. Ihan kivasti meni tämäkin harjoitus. Vähän Nalle meinasi jäädä minua odottelemaan, mutta se nyt oli ihan odotettavasti, kun ei se hurjasti minusta irtoa.
Sitten treenattiin keppejä. Ensin ihan pelkästään keppejä. Nalle taas muutaman kerran yritti syöksyä suoraan namikipolle, mutta kun sieltä ei mitään herunnut, pujotteli kepit kokonaan. Vieläkin on vähän ongelmana, että vauhdin kasvaessa Nalle ei meinaa enää taittua keppien väleihin. Tällä kertaa kouluttaja käski antamaan käskyjä koko ajan, kun siitä tavasta on luovuttu kun saatiin toiselta kouluttajalta haukkuja.
Keppiharjoitusta jatkettiin tekemällä esteet I-VI. Kepeille piti ohjata sekä koiran oikealta puolen että vasemmalta puolen, jolloin kepeille tuli takaaleikkaus. Ensin tuotti päänvaivaa Naleln saaminen V-putkeen. Puomi veti koiraa kovasti, kun siitä oli saatu just herkkuja. Kunnon haltuunotto IV-hypyn aikana ja selvästi kädellä näyttäen putkea, niin sinne meni. Ensin tein kepeille ohjauksen oikealta puolen ja sujui hyvin. Toisella kertaa sitten vaikeammin eli vasemmalta puolen ohjaten. Yllättäen sekin onnistui ekalla kerralla. Ohjaaja sanoi, että maltoin odottaa koiraa tarpeeksi. Ehkä helpompaa hitaamman koiran kuin nopeamman kanssa.
Viimeisenä mentiin vielä pidempi radan pätkä (1-14). Kepeille piti tehdä taas takaaleikkaus. Ja radan loppupätkä oli sama etenemisharjoitus mitä alussa tehtiin. Mentiin rata vain kerran, kun se sujui hyvin. Jopa se takaaleikkaus kepeille, jota epäilin vielä suorituksen aikanakin. Lopussa Nalle taas irtosi ihan hyvin, vaikkei tällä kertaa ollut namikippoa siellä.
Oli kyllä tosi hyvät treenit ja saatiin Nallen kanssa paljon onnistumisia, vaikka osa jutuista oli semmoisia mitä ei olla koskaan aiemmin tehty. Ohjaaja sanoi, että Nalle on hieno koira. Minun pitäisi vaan luottaa siihen enemmän. Olen itsekin huomannut, että taidan vähän liikaa aina varmistella, että Nalle tekee oikein. Pitäisi luottaa siihen enemmän ja vähentää varmistelua.
Saa nähdä päästäänkö ensi kuussakin vastaavaan teemakoulutukseen, vai sotkeeko Nallen juoksu suunnitelmat.
Kommentit
Lähetä kommentti