Taas oli vuorossa oman seuran järjestämät agilitykilpailut omalla treenihallilla. Nalle nukkui aamupäivän autossa, kun itse keräsin talkoopisteitä kesän ryhmäpaikkaa varten. Tuomarina tällä kertaa oli Anne Savioja ja ainakin ykkösluokkien perusteella radat vaikuttivat ihan haastavilta ja ihanneajat kovilta. Ilmoitin Nallen vaan kahdelle agilityradalle. Meillä se yksi hyppyradan LUVA jo on ja itsellä jonkin sortin asenneongelma hyppyratoja kohtaan, niin en jaksanut sinne mennä "turhaan" juoksemaan.
Nallella ei tänään yksinkertaisesti kulkenut. Sekun on vähän semmoinen tuuliviiri, josta ei aina ota selvää. Silloin kun huvittaa mennään ja lujaa, mutta sitten kun ei huvita niin lönkötellään ja hymyillään mennessä yleisölle. Tänään oli tuon jälkimmäisen vaihtoehdon vuoro, mutta eihän sitä nyt aina jaksa kaikkea panostaa :)
A-rata
Eka rata meni ihan hyvin vauhtia lukuunottamatta. Ilman ratavirheitä selvittiin, mutta yliaikaa reilu 8 sekunttia. Sijoituttiin kuitenkin kolmansiksi. Oma ohjaus ei nyt ollut parhaimmillaan, vaan vähän tökki, mikä osaltaan hidasti vauhtia.
B-rata
Toinen rata tuntuikin sitten vielä jähmeämmältä kuin ensimmäinen. Mutta ei tälläkään radalla tullut yliaikaa kuin reilu 8 sekunttia. Ilman ratavirheitä selvittiin taas, mutta sillähän nyt ei ole väliä, jos ei yllä ihanneaikaan.
Nyt meillä tuleekin vähän kisataukoa, kun Nallen juoksun pitäisi alkaa kohta puoleen. Ihan hyvään saumaan tauko tuleekin, kun itsellä on vähän alkanut kisaaminen tympiä ja kisoihin lähdettäessä on semmoinen olo, että oishan sitä voinut jäädä sohvallekin makailemaan. Jospa sitä tauon aikana omakin into vähän kasvaisi.
Kommentit
Lähetä kommentti