Tavoitteena on kiertää kaikki Suomen kansallispuistot ja nyt käytiin valloittamassa Kauhanevan-Pohjankaan kansallispuisto. Tuonne on vain vajaan tunnin ajomatka meiltä, mutta jotenkin ei vaan ole aiemmin saanut aikaiseksi lähteä. Osittain ehkä se, että alueella on vain yksi rengasreitti ja sekin vain 4,5 kilometrin mittainen.
Suurin osa reitistä kuljettiin pitkospuita pitkin ja osan matkaa vanhaa tien pohjaa, joten reitti oli erittäin helppokulkuinen. Väkeä oli kauniina syyspäivänä todella paljon, joten mistään luonnon rauahsta ei voinut puhua. Monilla muillakin oli koirat mukana ja valitettavan moni piti niitä irrallaan, vaikka se on kansallispuistoissa aina kiellettyä. Tähän kun vielä yhdistää pitkospuilla kävelyn, missä vapaana juoksevia koiria ei päässyt väistämään, niin ei ollut kovin miellyttävä kokemus meille tai omille koirille. Tuskinpa siis tulee ihan äkkiä ainakaan sulan maan aikaan käytyä uudelleen.
Kansallispuistossa suunnattiin vielä Katikan kanjonille, missä oli myös väkeä, mutta polkuja sen verran enemmän, että saatiin kulkea melko rauhassa. Komea ja vierailemisen arvoinen paikka tämäkin.
Kommentit
Lähetä kommentti