Etelä-Pohjanmaan agilityn piirinmestaruuskilpailut kisattiin tänä vuonna meidän omalla hallilla. Lauantaina oli ykkösille ja kakkosilla kaksi rataa ja sunnuntaina kolmosille kaksi rataa ja joukkuerata.
Hukan kanssa mentiin lauantaina useampi rata, mutta vain yhdeltä tuli tulos.
Nallella alkoi päivän kolmannella radalla tassu jo painaa siihen malliin, että taisi olla meidän viimeiset kisat, jossa kolme rataa pusketaan.
Nallen kanssa juostiin kaksi rataa yksilökisassa ja yksi joukkuekisassa.
Hukka meni hienosti joukkueradan. Radan loppupuolella oli kohta, jossa hypyltä piti kääntyä monien koirien jatkaessa suoraan putkeen. Otin Hukkaa melko kovasti kiinni ennen hyppyä ja se viime hetkellä jättikin hyppäämättä. No tuli ainakin ohjaukseen, mikä on aina positiivista. Keppikulma oli meille haastava, joten sieltä myös virhe. Valitettavasti Hukka oli ainut tuloksen tehnyt meidän joukkueesta, joten joukkueen kokonaistulos oli HYL. Mutta aika hienoa, että meidän joukkue koostui neljästä suomenlapinkoirasta.
Kommentit
Lähetä kommentti