Agilityn sääntömuutoksen vuoksi koirat pitää mittauttaa virallisessa mittaustilaisuudessa, jotta ne voivat vielä siirtymäajan jälkeen kisata agilityssä. Nalle jää agilitystä eläkkeelle ennen siirtymäajan loppua, mutta Hukan kävin mittaututtamassa kun tilaisuus meidän omalla treenihallilla järjestettiin.
Mentiin paikalle iltapäivällä ja suurin vilske oli jo ohi, vaikka hallin toisessa päässä oli kultaistennoutajien erkkari menossa. Päästiin pienen odottelun jälkeen Salme Mujusen mitattavaksi. Sanoin heti, etttä tämän pitäisi olla selvä maksi. Salme käski nostaa Hukan trimmauspöydälle. Vähän pienihän se pöytä Hukalle oli, mutta tein työtä käskettyä ja Hukka mahtui juuri ja juuri siinä seisomaan. No toisaalta ei ollut tilaa liikkua, joten Hukka seisoi kuin tatti paikallaan koko mittauksen ajan. Salme halusi välttämättä kokeilla menisikö Hukka pikkumaksiksi. Hän asetteli mittatikkua pitkään Hukan karvojen sekaan ja kehuikin, että tämähän ei välitä tästä mitään. Komea turkki ja jalkakarvat saivat myös kehuja.
Ei taipunut Hukka pikkumaksiksi, kuten arvelinkin. Virallinen tulos annetaan sentin tarkkuudella ja Hukka oli 52-53 cm. Olinkin toivonut, että se olisi yli 51 cm, koska alle sentin päästä rajasta eli 50 cm:stä olevat joutuvat käymään vähintään kolmen tuomarin mitattavana. Nyt selvittiin Hukan kanssa tällä yhdellä mittauksella ja päästiin lähtemään kotiin.
Kommentit
Lähetä kommentti