Elokuun lopulla FOXin esittämän ShowHAU- ohjelman kuvausryhmä kävi kuvaamassa meidän treeniseuran toimintaa. Nalle sitten päätyi esittelemään rally-toko-osuutta. Melko jännä paikka se olikin, koska kuvaus tehtiin koiran tasolla 20-30 cm päässä koiran naamasta. Välillä piti istuskella pitkiä aikoja paikallaan ja joko odottaa, että ohjaaja neuvoo kuvaajaa tai meitä. Nalle suoritui tehtävästä hienosti, mitä nyt pari kertaa kävi nuuhkaisemassa kameraa, jos ihan vierestä mentiin. Kuvaaja sanoi silloin, että Nallesta tulee rally-tokoa esittelevä pätkä, joka kestää 15-20 sekunttia. Ihan näin paljon ei (onneksi) julkisuutta saatu, vaan Nalle lähinnä vilahtelee taustalla. Tämä olikin jo Nallen toinen tv-esiintyminen. Vuonna 2010 se oli osana YLEn Keski-Suomen alueuutisten koirien terveystarkastuksia käsittelevää uutista.
Nalle ja Hukka TV:n ääressä. Hukka jännittää niin, ettei se uskalla katsoa.
Kyseinen ShowHAU- jakso on katsottavissa ohjelman nettisivuilla. Meidän treeniseuraa käsittelevä osuus alkaa 18:45 ja Nalle vilahtaa kohdissa 19:10 ja 19:28.
Kommentit
Lähetä kommentti