Radat on piirretty selain pohjaiselle Agility Maps- sovelluksella. Se on erittäin helppo käyttää ja löytyy osoitteesta http://agilitymaps.com/.
Nallen ryhmän rata:
Nallen ryhmän rata:
Nallen ryhmässä aiheena oli irtoaminen. Siihenhän me juuri kaivattaisiin lisätreeniä. Nalle oli taas aika innokkaana, kun halliin mentiin. Pakolliset lämmittelyt suostui juuri ja juuri tekemään ja sitten oli jo kiire takaisin. Hurja vauhti jatkui myös radalla. Taisi olla ensimmäinen kerta Nallen agiuran aikana, kun putki siirtyi sen vauhdista, vaikka nytkin oli putken ihan hyvin painoille kiinnitetty. Huomasi itsekin, että alkaa turha varmistelu jäämään pois. Nallen nopeusennätys nähtiin 5 ja 6 putkilla. Siinä se painatti korvat lintassa kovempaa kuin minä putkesta toiseen. Nallen "syntinähän" on ollut se, ettei se ikinä ole jotenkin putkista tykännyt. Jos on sinne sattunut laukalla menemään, niin ravilla useimmiten on ulos tullut. No tänään ei ollut semmoista ongelmaa. Kokeiltiin 9:lle sekä niistoa (itse menin A:n vasemmalta puolen), että junttikäännöstä (jolloin menin A:n oikealta puolen). Junttikäännöksessä Nalle kiersi hypyn oikean kautta (kuvassa ylempänä), jolloin linja seuraavalle hypylle oli suorempi ja vauhti säilyi huomattavasti paremmin. Puhuttiin kouluttajan kanssa, että Nallelle ei edes kannata miettiä, mikä on lyhin reitti, vaan juuri sitä, että millä reitillä sen linjat pysyvät suorimpana, ettei vauhti putoa. Jokainen vauhdin pudotus vie aikaa pitkällä matkalla, jos Nallea ei toistamiseen huvita kiihdyttää, joten parempi on, ettei sen vauhti edes putoaisi.
Lopuksi otettiin etupalkalla kepit muutamaan kertaan. Vauhti oli niilläkin hurja ja Nalle kestää hyvin minun irtoamista ja vedätystä. Jos vielä joskus keksisi miten saman vauhdin saisi siirrettyä radalle...
Hukan ryhmän rata:
Hukan ryhmällä mentiin tämmöistä rataa. Hukkahan on nyt minun itse kouluttamassa ryhmässä. Näytin ensin muille ryhmäläisille miten Hukka tarjoaa 2o2o-asentoa vaikka vain kävelisi puomin ohi. Monella kun on vähän ongelmana, etteivät koirat oikein tajua mikä se juttu on mikä siellä alastulossa pitää tehdä. Hukka on ihme kyllä, tajunnut sen melko nopsaan. Pohjat luotiin kotona tyynykasan/muovivadin päällä. Rata itsessään meni hyvin Hukalla. Kepit otettiin yksittäisenä.
Kommentit
Lähetä kommentti