Treeniseuramme järjestää rally-tokokouluttajille kolmen kerran tokokurssin. Sinne siis molempien koirien kanssa. Ensimmäisen kerran aiheena oli seuraaminen. Alkuun käytiin läpi esimerkkien voimin erilaisia tapoja opettaa ja vahvistaa seuraamista. Sen jälkeen treenattiin kukin vuorollaan oman koiran kanssa.
Nallen kanssa katsottiin sen maahanmeno/seisomis-tarjoamisongelmaa, jota ei tänään saatu esiin. Siirryttiin sitten käännöksiin. Niissä Nalle ei käytä kovin hyvin takapäätä. Rally-tokossa tilanne pikkasen parempi, kun pystyn siinä ohjaaman käsiavulla. Tässä on syytä palata takaisinpäin ja antaa liioiteltu apu, jolloin saadaan takapää toimimaan. Turha jankata ilman apuja huonolla takapään työskentelyllä.
Hukan kanssa käsiteltiin kontaktin pysymisongelmaa. Hukan piti olla perusasennossa ja pitää kontaktia, jolloin sitä houkuteltiin katsomaan muualle. Tästä uusi käsky ja palkka. Jos ei käskystä katsonut, ärähdys, käsky ja palkka. Alkuun häiriönä oli ihminen, sitten toinen koira. Oli Hukalle tosi vaikea harjoitus, mutta saatiin hyviä onnistumisia aikaan.
Lopuksi otettiin paikkamakuu 2 min 15 sek. Nalle pysyi hyvin koko ajan, vaikka olin piilossa. Tuntuu, että kun olen piilossa, se on paljon keskittyneempi. Jos olen näkösällä, se vaan katselee maisemia.
Kommentit
Lähetä kommentti