Päästiin Nallen kanssa toistamiseen Niinun oppiin. Ekalle päivälle oli suunniteltu kolme rataa, joista ehdittiin Nallen kanssa tekemään kahta. Päivän aiheena oli takaaleikkaukset, jotka ei nyt ihan meidän bravuureihin kuulu.
Ensin mentiin 11 esteen rata niin kuin sen oli itse suunnitellut. Vedin radan kokonaan sokkareilla ja niitähän tuli noin joka kolmannelle esteelle. Niinu kysyi, että taidan ohjata aika paljon edestä päin. Kokeiltiin sitten toista tapaa, johon kuului niitä karttamiani takaaleikkauksia.
Tässä tuli muistaa neljä asiaa
1. Kohti estettä kiihdytetään koko ajan
2. Ennen estettä hidastus
3. Hidastuksen jälkeen suunnanmuutos/ohjaus
4. Heti tämän jälkeen uusi kiihdytys kohti seuraavaa estettä
Vauhdin muutoksilla herätellään koiraa ja rytmitetään menoa. Kyllähän tuo alkoi sujumaan, kunhan ensin muisti tehdä jokaiselle esteelle kaikki neljä asiaa. Joku kun tuppasi aina unohtumaan... Mutta Nalle teki kyllä mahtavasti takaaleikkauksia ja Niinu sanoi sen taitavan tykätäkin itsenäisestä etenemisestä.
Toisella radalla jatkettiin edelleen takaaleikkauksilla. Nyt rata sisälsi vähän tiukempia kääntymisiä, joten tehtiin valssejakin.
Vedettiin koko 20 minuutin treeni putkeen, eikä Nallella edes pahemmin vauhti hidastunut.

Kommentit
Lähetä kommentti