Nalle pääsi taas yksikseen treeneihin, kun Hukka suuntasi metsälenkille.
Ensin otettiin 3 minuutin paikkamakuu. Nalle pysyi hyvin ryhdikkäänä koko ajan, vähän haisteli metsän hajuja välillä. Ei häiriintynyt, vaikka viereinen koira vapautettiin aiemmin ja sen kanssa alettiin leikkiä Nallen vieressä.
Ekalla kierroksella otettiin maahanmenoja ja seisomista ja niiden loppuasentoon palaamista. Palkkasin Nallea, kun se pysyi seisomassa/makaamassa, vaikka käskytettiin. Tänään Nallella ei ollut aikomustakaan ennakoida, mutta sitä ei taas tiedä mitä lauantain kokeessa tapahtuu.
Toisella kierroksella otettiin häiriöpaikkamakuuta. Nallen viereen tuli koira, kuten paikkamakuussakin, mutta sen kanssa otettiin luoksetuloja. Eipä Nalle tässäkään meinannut lähteä. Hyvä tätäkin harjoitella, vaikka meillä on tähän asti ollut hyvä tuuri alokasluokan paikkamakuiden kanssa. 4 koetta, eikä kertaakaan kukaan ole lähtenyt rivistä.
Otettiin vielä vähän seuraamista etupalkalla. Ensin Nallelta katosi keskittymiskyky, kun maahan jätettiin superpalkkaa. Sitten alkoi edistäminen (mikä tietenkään ei ole hyvä asia, mutta mukavaa vaihtelua jätättämiseen), mutta hetken hapuilun jälkeen saatiin hyviä pätkiäkin. Tämä oli eka kerta seuraamista etupalkalla, täytyy sitä vielä treenata ennen koetta, jos sitten edes hitusen vähemmän jätättäisi.
Kommentit
Lähetä kommentti