Tänään harjoiteltiin kokeenomaisia suorituksia. Koirakoita oli paikalla neljä.
Aloitettiin luoksepäästävyydellä. Siinä ei Hukan kanssa ole ongelmaa, sillä ei ole mitään mielihaluja nousta istumasta. Lähinnä se vaikuttaa närkästyneeltä siitä, että joku kehtaa tulla häiritsemään häntä, kun hän istuu kontaktissa. Vähän kyllä piti yrittää etutassua nostaa, jos kouluttaja olisi vaikka kainalosta rapsuttanut.
Sitten oli paikkamakuu 2 minuuttia. Jätin Hukalle hihnan kiinni ja olin itse noin kahden minuutin päässä. Hyvin olisi Hukka pysynyt, jos en olisi käynyt palkkaamassa välillä. Silloin se meinasi nousta.
Sitten seuraaminen taluttimessa. Ei ollakaan noin pitkää pätkää tehty aikaisemmin. Hukka seurasi hyvässä paikassa ja pääosin piti hyvää kontaktia. Käännöksetkin sujuu jo hyvin molempiin suuntiin.
Liikkeestä maahanmeno jätettiin tekemättä, kun Hukka tarvii siihen vielä käsiavun.
Sitten treenattiin hyppyä. Tehtiin namikipon kanssa. Ensin Hukalla oli hirveänä intoa hypätä esteen yli, mutta kun otin sen perusasentoon, niin se ei meinannut lähteä ollenkaan. Saatiinkin kotiläksyksi harjoitella perusasennosta ruokakipolle lähetystä, jotta Hukka hoksaisi, että voi siitä joskus lähteäkin.
Lopuksi vielä treenattiin itsekseen maahan-istu- siirtymiä. Hukan kanssa harjoitellaan vielä oikeita liikeratoja.

Kommentit
Lähetä kommentti