Meidän uudessa agilityseurassa on kivasti tarjolla ulkopuolisten kouluttajien koulutuksia. Tänään päästiin Nallen kanssa ensimmäistä, mutta toivottavasti ei viimeistä kertaa, Hanna Löytynojan oppiin.
Aikataulu oli puolisen tuntia myöhässä, joten hyvin ehti katsella edellisen ryhmän treenejä. Rataan tutustuttiin ensin yksikseen ja sitten käytiin kohta kohdalta läpi. Tosin alkupätkät me vähän hypättiin yli, kun kaikki oli ehtinyt katsomaan, miten Hanna oli ne edelliselle ryhmälle neuvonut.
Ensin mentiin esteet 1-5. Nalle tuli muutaman kerran kakkosesteen ohi. Tämä johtui siitä, että itse olin liian lähellä nelosestettä, jolloin lähtiessäni kohti kolmosta, ajoin omalla liikkeellä Nallen kakkosen ohi. Samoin omat varpaat osoitti aluksi väärään suuntaan. Nämä kun saatiin korjattua, saatiin Nalle hyppäämään oikeat esteet. Kolmosen takaakierto sujui hyvin. Kolmosen jälkeen käännyin vasemman kautta kohti nelosta ja lähdin juoksemaan eteenpäin kun Nalle oli vasta kääntymässä hyppyyn. Hyvin sujui sekin.
Sitten otettiin 5-12. A meni juoksuna ihan hyvin, ekalla kerralla A:n jälkeen tuli aika iso kaarre, sen jälkeen otin Nallen A:lta paremmin kahdella kädellä haltuun, niin kaarre pieneni.10:lle taas poiskääntö, 11 jälkeen sokkari ja 12. Tässä ei Nallella ongelmaa, mutta itse tein ensin poiskäännön liian lähellä kymppiä. Kun tein sen vähän kauempana, ehdin paremmin karkuun ja ohjaamaan kepeille. Muutaman toiston jälkeen otettiin kepitkin mukaan pariin kertaan ja niissä ei ongelmaa. Nalle haki hyvin itse kepeille ja pujotteli hyvin loppuun asti. Vauhtiahan niihin täytyisi saada lisää, mutta niitä pitää treenata yksittäisenä.
Jatkettiin 14-22. 16 jälkeen tein sokkarin, 17 poiskääntö, 20 (merkitty kuvaan 10 vaikka pitäisi olla 20) sokkari, 21 poiskääntö. Ekalla kerralla Nalle hyppäsi 21 jälkeen 18, seuraavalla kerralla tarkempi ohjaus, niin meni putkeen.
Lopuksi otettiin puomia yksittäisenä putken kautta. Hannalla oli herkkuja, juostiin Nallen kanssa puomi. Puomin lopussa Hanna joko laittoi herkun puomille tai heitti puomin eteen maahan samalla kun minä jatkoin juoksemista. Nallen syötyä herkkunsa, sen tuli juosta minut kiinni, jolloin se sai uuden herkun kädestä ja jatkettiin vielä juoksemista vähintään viisi metriä sen jälkeen, kun Nalle oli saanut herkun syötyä. Tällä tavalla saatiinkin siinä vaiheessa väsyneeseen Nalleen ihan uudella tavalla intoa. Aiemmin se on aina löntystellyt hakemaan herkun minulta, nyt se muutaman toiston jälkeen juoksi täydellä vauhdilla minun luokse. Tätä harjoittelua pitääkin jatkaa kotona lenkkeilyn lomassa.
Normaalitreenistä poiketen en saanut antaa Nallelle sanallisia käskyjä lähtökäskyä lukuunottamatta. Välillä sai kehua, mutta sitäkin piti vähän säästellä. Tällähän ei Nalleen sinällään ole vaikutusta, koska se katsoo paremmin muita ohjaustapoja kuin puhetta. Mutta nyt jää turha tule, tule hokeminen pois.
Nallen suoritettu oma urakkansa (20 minuuttia kerralla, en olisi etukäteen uskonut Nallen mielenkiinnon säilyvän, mutta niin vain säilyi) Hukka pääsi halliin. Ensin treenattiin häkissä olemista, ei ongelmaa. Hukka vaan makaili ja katseli kiinnostuneena radalla haukkuvaa koiraa. Sitten laitoin Hukan seinään kiinni odottamaan. Ei siinäkään ongelmaa, vaikka kävin välillä ulkona hallista. Hukka vaan makaili tai istui paikallaan, vaikka noin viiden metrin päässä oli kepit, joita haukkuva koira meni. Sitten tehtiin vielä vähän putkea ja takaakiertoja, jotka myös sujui vaikka radalla oli koira häiriönä.
Kommentit
Lähetä kommentti