Ensimmäisellä kierroksella otettiin maahanmeno. Niihin yritettiin saada nopeutta, joten tehtiin temppuilun lomassa. Tarpeeksi, kun Nalle innostui, alkoi maahanmenot nopeutumaan. Pitää vaan itse muistaa vapauttaa se nopeasti maasta. Muutaman kerran otettiin seuraamisestakin.
Toisella kierroksella tehtiin ensin seuraamisen lähtöjä. Nallella alkaa lähdöt olemaan sen verran räväköitä, että minulla ei tarvi kuin jalan vähän nytkähtää, niin se ampaisee jo vauhtiin. Sinällään positiivinen ongelma, kun ennen Nalle on aina vaan jätättänyt kauheasti.
Tehtiin myös seisomista. Sen treenaaminen on jotenkin Nallen kanssa ongelmallista, koska liikkeenomaisesti tehdessä se tekee pysähtymisen aina hyvin, mutta jos yritän jotain muuta (esim. kävellä itse takaperin sen edellä), niin ei enää onnistukaan niin hyvin.
Lopuksi vielä luoksepäästävyyttä, jossa ongelmaksi nousee taas se, että Nalle kokee treenikaverit liian tutuiksi (=ihaniksi), joten peppu ei tahdo pysyä maassa. Vieraiden ihmisten kanssa ei tätä ongelmaa ole.
Paikkamakuukin otettiin. Siinä Nalle vähän häiriintyi, kun seuraava ryhmä oli jo tulossa halliin, mutta pysyi kyllä paikallaan.

Kommentit
Lähetä kommentti