Hukan noseworkin kisavalmennusryhmän treeneissä haettiin tänään motivaatiota, häiriöiden sietoa ja lopuksi tehtiin vähän hauska sisäetsintää.
Aloitettiin videolla viimeisenä näkyvällä harjoituksella, jossa huoneen lattialla oli useampi hajupurkki. Koira sai kulkea huoneessa vapaasti ja sitä palkattiin ilmaisuista heittämällä makupalaa siten, että sai koiran liikkumaan kohti seuraavaa purkkia. Hukan kanssa tähän lisättiin lopussa vielä mun liikehäiriötä eli kun Hukka pysähtyi ilmaisemaan jatkoin vaan kävelyä ja Hukan piti jäädä silti ilmaisemaan.
Toisella kierroksella tehtiin purkkirataa. Ensin ihan pelkällä yhdellä hajulla. Itse en tiennyt missä purkki on, mutta kouluttaja naksautti oikeasta ilmaisusta, jonka jälkeen menin palkkaamaan. Hukalle lisättiin vielä kaksi häiriöhajua; kuivattu kaninkorva ja makukahvia. Treenattiin kotona vähän häiriöhajuilla ja tällä kertaa Hukka ei mennyt lankaan niissä. Sillä alkoi nyt olemaan tosi hyvä motivaatio etsintään, kerran jopa karkasi purkkiradalle ennen kuin ennätin antaa lupaa.
Lopuksi tehtiin vielä huone-etsintää, jossa oli kolme piiloa. Kaksi Hukka löysi hyvin ja ilmaisi hienosti. Kolmas oli yhdessä tuolissa, jota Hukka kävi kyllä useaan kertaan haistelemassa, mutta ei saanut hajua ennen kuin kouluttaja vähän rajasi meille etsinäaluetta.
Oli kyllä oikein kivat treenit, saatiin hyviä onnistumisia ja ideoita kotitreeneihinkin. Kotiläksyksi saatiin kulmien etsinnän harjoittelua.
Kommentit
Lähetä kommentti