Siirry pääsisältöön

Koiratanssikoulutuksessa

Käytiin Nallen kanssa joskus ehkä 8 vuotta sitten Oulussa asuessa koiratanssin alkeiskurssi. Laji ei silloin tuntunut niin omalta, että sitä olisi kaikkien muiden lajien lisäksi viitsinyt alkaa harrastamaan. Eikä kyllä täällä nykyisillä asuinsijoilla lajin harrastajia ole ollutkaan, joten yksinäistä puurtamista olisi ollut. No, nyt siihen on ehkä tulossa muutos, sillä koulutuksia on seurassa jos toisessa tulossa. Meidän tokoseura järkkäsi ensimmäisenä ja kun koulutus ei ollut hinnalla pilattu (12 € jäseniltä), päätin Nallen sinne ilmoittaa. Nyt kun Nalle on virallisesti jäänyt agilitystä eläkkeelle, sen kanssa voisi keksiä jotain muuta.

Kouluttajana toimi koiratanssin harrastaja Sanna Rinkinen. Pienimuotoisen hallin tuplabuukkauksen seurauksena aloitettiin koulutus hallin eteistiloissa teoriaosuudella. Sanna kävi läpi koiratanssikilpailun sääntöjä ja esityksen suunnittelua.

Koiratanssi on englanniksi canine freestyle tai luokasta riippuen heel work to music. Termiä dog dance ei käytetä. Koiratanssikilpailuissa luokkia on kolme; alokas, avoin ja voittaja. Vaatimustaso kasvaa luokasta toiseen siirryttäessä. Alokas- ja avoimesta luokasta voi saada kunniamainintoja (KUMA). Tokon tapaan luokkaa voi vaihtaa heti ensimmäisen kunniamaininnan jälkeen, mutta pakko on vaihtaa kolmannen jälkeen. Voittajaluokassa voi saada SERTejä, kolmella sertillä valioituu. Freestylessä ja HTM:ssä on omat valion arvot. Tällä hetkellä SM-kisoihin pääsee, jos on saanut tuloksen voittajaluokasta.

Freestyle vs. HTM
Freestylessä eli vapaatanssissa saa tehdä lähes tulkoon kaikkea, kunhan se on koiralle turvallista. Seuraamista ei saa olla liikaa ja koira saa olla missä vaan ohjaajaan nähden.

HTM:ssä (heel work to music) tulee olla vähintään 75 % seuraamista ja loput 25 % voi olla muuta (osa tästä menee positioiden vaihtoon). Positiot ovat paikkoja, joissa koira seuraa ja niitä on 10 kpl, Positiota voi vaihtaa esim. ympäri pyörimisellä, pujottelulla. Koiran tulee olla koko ajan kahden metrin säteellä ohjaajasta. Seuraaminen saa olla väljempää kuin tokossa, mutta sen pitää olla samanlainen kaikissa positioissa. Katsekontaktia ei vaadita. Alokasluokassa riittää kaksi vahvaa positiota eri suuntiin.

Arviointi
Kisoissa 50 % pisteistä tulee teknisestä onnistumisesta (liikkeiden määrä, variaatiot ja laatu) ja 50 % taiteellisuudesta (koregrafia, yhteistyö, täsmällisyys, musiikkiin osuminen, yhtenäisyys ja kumppanuus). Kunniamaininnan saadakseen tulee molemmista osa-aluesita saada vähintään 80 pistettä (80+80=160).

Liiketyypit
Koiratanssiesityksen tulee koostua erilaisista liiketyypeistä. Samaa liikettä saa tehdä useasti, mutta sitä voi varioida. Liiketyyppejä ovat esimerkiksi pyöriminen, kieriminen, pujottelut, hypyt, peruuttaminen, asennon vaihdot. Esimerkiksi pujottelua voi varioida pujottelemalla käsien ali, jalkojen välistä, erilaisia kahdeksikkoja jne.

Koira kannattaa opettaa kuuntelemaan käskyjä ja tekemään temput sanallisesta vihjeestä. Näin temppujen variointi on helpompaa (esim. pyöriminen seläntakana). Käsimerkit voi häivyttää pois Tärkeää on harjoitella myös liikkeiden erottelua.

Rekvisiitta
Koira saa kantaa rekvisiittana olevia esineitä, mutta ei leikkiä niillä. Ne eivät siis saa olla koiralle palkka. Jos käyttää rekvisiittaa, sen tulee olla oleellinen osa ohjelmaa eli sitä pitää käyttää useita kertoja.

Koreografia
Koreografiaa suunnitellessa tulee huomioida linja ja kehän käyttö. Kehää tulisi käyttää mahdollisimman suurelta pinta-alalta. Jos pitää pyöriä jossain kohtaa paikallaan, tee se keskellä. Koiran koko vaikuttaa kehän käyttöön ja temppuihin. Isolla koiralla esim. pään kääntäminen voi olla näyttävä temppu, pienellä koiralla ei niin näyttävä. Koiran tulee olla pääosassa esityksessä. Jos ohjaaja tekee itse vaikka kärrynpyöriä, koiran pitää tehdä samaan aikana jotain. Käsiavut tulee naamioida niin, että ne näyttävät tanssilta ja kuuluvaksi ohjelmaan. Käskyt eivät saa olla liian fyysisiä ja niiden tulee olla toisistaan erottuvia. Liikkeiden yhdistelyssä tulee huomioida yhtenäisyys.  Mieti siis missä koira on, mitä se tekee ja miten se tulee seuraavaan liikkeeseen.
Hyvä koreografia esittelee koiraa, käyttää kehää monipuolisesti, alossa on 5 hyvää temppua ja musiikki on valittu koiran mukaan.

Huomioita
Opeta koira niin, että se haluaa olla kehässä, eikä sieltä pois. Harkitse siis palkan jättämistä odottamaan kehän ulkopuolella. Opeta koira myös kestämään palkattomuutta.



Sitten päästiin itse asiaan. Kurssilla oli seitsemän koirakkoa ja meidät oli jaettu kahteen ryhmään. Ensin kummassakin ryhmässä käytiin yhdessä hallissa, jolloin kokeiltiin vähän erinäisiä temppuja. Sitten oli vielä noin 15 minuuttia yksityistä aikaa Sannan kanssa, jonka sai käyttää haluamallaan tavalla. Kaikki koirakot käyttivätkin ajan vähän eri tavalla, joten saatiin hyvin näkökulmaa siihen, miten koiratanssia voi treenata.

Nallen kanssa temput, joita aluksi kokeiltiin, olivat tuttuja. Eli ympäri pyörähtäminen, jalkojen välistä kahdeksikon teko ja jalkojen välissä pujotteleminen. Omalla ajalla käytettiin musiikkina sitä musiikkia, mitä olen meidän ohjelmaan ajatellut. Ei paljasteta sitä tässä, näette sitten jos joskus kisoihin asti päästään. Sannan mukaan musiikkivalinta oli Nallelle oikein hyvä, sen askellus sopii hyvin musiikin tahtiin ja biisi on tahdikas, jolloin siihen on hyvä sujauttaa temppuja. Näytin siis täysin lonkalta erilaisia temppuja musiikin tahdissa. Sitten tehtiin kolmioharjoitus, jossa siis oli kolme tötsää ja tötsältä toiselle liikkuessa piti keksiä erilaisia liikkumistapoja. Niitä oli mm. kävely, konttaaminen, peruuttaminen ja sivuloikat. Erityisesti sivuloikista Nalle innostui valtavasti.

Kurssi oli erittäin hyvä, nyt ehkä ajatukset selkiytyivät ohjelman rakentamisen suhteen, eikä se tunnu enää niin hankalalta. Kurssin hinta-laatu-suhde oli siis enemmän kuin kohdillaan. Nyt vaan pitäisi suunnitella ohjelma, harjoitella se ja mahtua jonnekin koiratanssikisoihin.

Kommentit

Luetuimmat

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska aiem

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt