Siirry pääsisältöön

Heikkisen rally-tokokoulutus

Eilisiä kisoja tuomaroinut Pia Heikkinen lupautui jäämään vielä toiseksi päiväksi Seinäjoelle kouluttamaan rally-tokoilijoita. Alkuun näytti, että mahtuisin koulutukseen molempien koirien kanssa, mutta viime hetkellä tuli sellainen yleisöryntäys, että otin vain yhden paikan. Pitkään arvoin, että kumman kanssa osallistun, mutta valinta kohdistui lopulta Nalleen.

Pia oli suunnitellut meille seuraavanlaisen radan ja siitä tehtiin kunkin koirakon toiveiden mukaisesti pätkiä tai koko rataa.


Osa kylteistä oli tosi lähekkäin ja toisissa oli taas pidempi matka. Nalle ja muutama muu koira tekivät kisakestävyyteen liittyviä harjoituksia. Ensin seurautettiin vaan tuo rata läpi ja ainoa tehtävä, mitä tehtiin oli täyskäännös- kyltti. Sitten tehtiin radalta vain kyltit, joissa oli asennonvaihtoja. Kolmannessa harjoituksessa tehtiin vain kyltit, joissa liikuttiin koko ajan.

Nallen ekalla kierroksella tulleita huomioita:
- Seuraamisessa liiku itse reippaasti, älä odota tai katso koiraa.
- Treenit pidetään lyhyinä ja palkkaa tulee paljon. Välillä voi tehdä jonkun pidemmän pätkän.
- Jos koira jää jälkeen, liiku itse reippaasti eteen. Kun koira tulee luo, teetä joku helppo tehtävä, josta palkataan. Koira ei siis opi, että taaksejääminen + luoksetulo = palkka, vaan ennen palkaa pitää vielä tehdä jotain.
- Houkutus (tai muu koiraa kiinnostava juttu): älä itse varo sitä, vaan liiku reippaasti suoraan kohti sitä (tämä on minun ja vain minä saan sitä katsoa).
- Seuraaminen on yhtä tärkeää kuin kyltit. Kehu ja palkkaa myös seuraamisesta.

Toisella kierroksella tehtiin ensin koko rata. Se meni pääosin ihan hyvin, pientä himmailua taas. Sitten tehtiin pujottelussa niin, että aina tötsien välissä tuli istu/maahan/seiso ja palkka (saman voi tehdä spiraalissa). Välillä palkattiin seuraamisesta. Harjoitus tehtiin molemmilla puolin seuraten. Näin koira oppii, että spiraalissa/pujottelussakin voi tapahtua jotain hauskaa, eikä se olekaan vain tylsää seuraamista.

Lisäksi tehtiin oikean puolen seuruuta. Ensin niin, että kun Nalle jätätti, jatkoin vain matkaa ja palkkasin, kun tuli takaisin oikeaan asentoon. Sitten kokeiltiin tuolla radalla, että palkkasin Nallen jokaisessa kylttivälissä. Tämä tuntui toimivan hyvin, Nalle piti paikan ja kontaktin hyvin. Ehdottomasti menee meidän treenilistalle.

Tässä vielä muita muistiinpanoja koulutuksesta.

Yleistä
Kehu tulee aina ennen namia/käden menemistä taskuun. Treeneissä ja kisoissa keskity aina itse koiraan. Se on kaiken A ja O. Muulla maailmalla ei ole mitään väliä. Tiedä mitä teet, mitä apuja käytät jne,

Rally-tokossa jokainen asia on yhtä tärkeä/arvokas (seuraaminen, tiukat käännköset).

Kun on asia, mitä halutaan, palkkiotiheydellä varmistetaan aluksi sen onnistuminen. Jos koira tekee jotain väärin, sitä ei korjata, vaan tehdään kokonaan uudestaan. Korjaamiselle opetetaan, että liikkeet voi tehdä alunpitäen vähän sinnepäin.

Jos koira passivoituu, myös ohjaaja passivoituu (EI aktivoidu). Ohjaaja on aktiivinen taas, kun koira on aktiivinen. Jos koiraa ei huvita, siihen ei saa lähteä mukaan ja alkaa tekemään jotain kivempaa. Vaaditaan koiralta aina vielä joku juttu, ettei se luule, että treenin voi lopettaa koska huvittaa.

Ratatreeni
Ratatreenissä ei aina tarvitse lähteä lähtökyltiltä. Koiran kanssa voi tehdä jotain muuta (leikkiä, temputtaa) ja lähteä lennosta radalle, kun koira on hyvässä vireessä. Älä opeta koiraa, että joka kerta kyltit ovat 3-5 metrin päässä toisistaan. Koiran pitää olla heti kyltin jälkeen valmis tekemään seuraavaa kylttiä. Tähän hyvä harjoitus on hyvin lyhyet kylttivälit.

Ratatreenissä on hyvä opettaa koiralle myös se, että kyltit voidaan joskus ohittaakin. Aina niiden kohdalla ei tehdä mitään. Kisaradallakin voi olla ohitettavia kylttejä.

Mestariluokka
Jos on päässyt mestariluokkaan, koira on osaava ja ohjaaja on osannut sitä jo pitkälle kouluttaa. Pilkun viilaaminen alkaa mestariluokassa. 

Kun koira osaa asennonvaihdot, kehu ja palkkaa vain suorista. Käsky annetaan vain yksi ja jos koira ei tottele, sanotaan OHO tm. ja tehdään joku helpompi juttu, josta palkataan ja kokeillaan sitten uusiksi. Ei opeteta koiraa, että vasta toisella käskyllä totellaan. Jos tulee virheitä, älä rupea heti selittämäään treenikavereille, koira voi ottaa tämän selittämisenkin puheena. Treeneissä on hyvä käyttää "OHO, uusitaan" fraasia.

Miksi koira toimii näin? Mikä siihen on johtanut? Yleensä joku juttu ohjaajan toiminnassa.

Mitä jos 1. kyltti epäonnistuu aina kisoissa?
Harjoitellaan seuraavasti
- Koirakko lähtökyltille, koira perusasentoon. Kaveri sanoo: oletko valmis, olkaa hyvä. Jos koira on pitänyt kontaktin koko ajan, ohjaaja siirtyy pois kyltiltä ja palkkaa koiran. Jos koira katselee muualle, ohjaaja odottaa hiljaa (ei käskytystä), että koira ottaa taas kontaktin ja palkkaa sitten. Koiran tulee itse huolehtia kontaktin pitämisestä ilman, että ohjaaja sitä siihen käskyttää.
- Seuraavaksi sama, mutta otetaan 2 askelta ennen palkkaamista.
- Seuraavaksi sama, mutta tehdään ensimmäinen kyltti ennen palkkaamista.
- Seuraavaksi sama, mutta ohitetaan 2 ekaa kylttiä seuruuttaen, suoritetaan kolmas kyltti ja palkataan koira.
- Välillä palkataan taas pelkästä katsekontaktista.

Perusasennon vahvistaminen
Perusasentoa ja siihen hakeutumista voidaan vahvistaa niin, että koira otetaan perusasentoon. Otetaan tosi lyhyt askel eteen ja palkataan, kun koira tulee uudelleen perusasentoon. Kun tämä sujuu, otetaan lyhyt askel etuviistoon (vaihdellen vasen/oikea) ja palkataan taas, kun koira tulee peruasentoon.

Seuraaminen
Seuraaminen on rally-tokon tärkeimpiä asioita, joten siihen kannattaa panostaa. Mieti milloin koira tarvii kehua (erityisesti tokokoirien seuruu), kaikille koirille jatkuva puhuminen ei ole hyvä. Jos treenaa tokoa, ei siellä saa kehua koiraa kesken seuraamisen. Tällöin ei kannata sekoittaa koiraa kehumalla sitä rally-tokossakaan.

Ole tarkka, että asento on oikea. Käännöksilllä ja pujottelulla saa hyvin vahvistettua oikeaa seuraamispaikkaa. Testaile, missä vauhdissa koira seuraa parhaiten. Treeneissä ei pidetä palkkaa kädessä. Jos näin aina tekee, ohjaajalle tulee tunne, että koira ei osaa ilman palkkaa. Ja kisoissa ohjaaja on sitten erilainen. Ja kun ohjaaja ei ole rento, eikä luota koiraa, koirakaan ei ole rento, eikä luota ohjaajaan.

Alokasluokassa hihnan käyttö on pakollista, joten sen käyttöä kannattaa harjoitella. Erityisesti käännöksissä ja pujottelussa ym., joissa hihna kiristyy helposti.

Oikealla puolen seuraaminen on sama asia kuin vasemman puolen seuraaminen. Jos seuraamista alkaa opettamaan imuttamalla, kannattaa muistaa, että nakista irtipääseminen on hyvin vaikeaa. Suositeltavaa on käyttää muita tapoja. Kaikki tekee kuitenkin niin kuin tykkää ja itselle sopii, joten kannattaa miettiä, mikä se oma juttu on.

Seuraamisen lähtökohta on kontaktin pysyminen. Liikkeelle lähdetään vasta, kun kontakti pysyy 2 min perusasennossa. Aluksi nami annetaan 3-5 sekunnin välein, 12 namia putkeen. Pikkuhiljaa ruvetaan hidastamaan tahtia (8-3-10 sek). Lopuksi 12 namia/2 minuuttia. Kun tämä sujuu, lähdetään liikkeelle.

Toinen tapa on poimia koiran seuraamisesta oikeita paikkoja ja palkta niitä. Tätä opettaessa ei namia koiran puoleisessa kädessä, vaan toisessa kädessä (jos koira kestää) tai taskussa. Palkka annetaan siitä paikasta/pisteestä, ojta halutaan. Koira oppii hakeutumaan oikeaan paikkaan.

Seuraamisen armeijaneliö-harjoitus
- rimoista tehdään neliö
- seuruutetaan kiertäen neliö ulkopuolelta
- seuruutetaan kiertäen neliö ulkopuolelta, pysähdytään keskelle suoraa
- seuruutetaan kiertäen neliö ulkopuolelta, pysähdytään juuri ennen kulmaa
- seuruutetaan kiertäen neliö ulkopuolelta, pysähdytään juuri ennen kulmaa, käännös, pysähdys
Välillä voi kiertää neliötä myös sisäpuolelta

Mikä on koiran kesto seuraamisessa? Testaa.
- Seuruutetaan koiraa suoraa. Missä kohdin kontakti katkeaa (metreinä)?
- Seuruutetaan uudelleen sama pätkä. Nyt kehutaan juuri ennen kuin ekalla kerralla kontakti katkesi. Minne asti koira nyt pitää kontaktia?

Käännösten opettelussa on hyvä käyttää apuna viivoja, pituuden palikoita tm. Näin ohjaaja näkee, tekeekö oikeasti tiukan kännöksen. Käännökset ohjaaja harjoittelee ensin ilman koiraa, jotta osaa tehdä ne koiran kanssa. Käännösten tekniikka otetaan ensin haltuun ja sitten vasta vauhti. Aluksi vauhti voi olla hyvin hidas. Käännösten jokaisen osan pitää olla koiralle yhtä arvokas. Palkkaa siis välillä käännöksen alussa, välillä lopussa.

360 astetta
Harjoittele ensin laajemmilla kaarilla, jos koira ei osaa käyttää takapäätään. Alkuharjoituksissa voidaan tehdä vajaita käännöksiä (esim. 15 astetta) ja palkataan paljon. Aluksi palkka siitä, että koira lähtee kääntymään. Kääntymisessä jokaisen osan pitää olla koiralle yhtä tärkeä. Sen vuoksi ei aina palkata vasta käännöksen jälkeen.

Näissä käännöksissä koira tai ohjaaja kääntyy paikallaan. Muista jättää riittävästi tilaa kylttiin nähden.

Liikkeestä seis/maahan, kierrä koira
Jatka käskyn jälkeen vielä askel-pari suoraan ja käänny vasta sitten kiertämään koiraa.

Koira eteen ja sivulle-kyltit
Näiden kylttien opetus aloitetaan siten, että ollaan paikallaan ja koira seisoo ohjaajan vieressä. Tämä siksi, että radallakin tämä tehdään vauhdista, ei istumisen kautta. Koira ohjataan käsiavulla istumaan eteen. Käsiapua saa käyttää, mutta alusta asti kannattaa kiinnittää huomiota, että ohjaaja on suorassa (pienillä koirilla kosketuskeppi hyvä apuväline). Kun koira istuu ohjaajan edessä, palkataan aluksi siitä, että se katsoo sille puolen ohjaajaa, mihin sen halutaan siirtyvän. Tämän jälkeen palkataan liikkeestä kohti haluttua puolta.

Kun opetetaan koiraa kiertämään ohjaajan selän takaa, voidaan laiskoja koiria palkata heittämällä palkka ohjaajan selän taa. Aktiivisempia koiria voidaan pyörittää ohjaajan jalkojen ympäri (nenä menosuuntaan). Vaihtelun vuoksi voi treenata niin, että koira tulee edestä kohti ohjaajaa ja pyydetään se vauhdista kiertämään ohjaajan selän takaa toiselle puolelle.

Puolenvaihto selän takana
Harjoitellaan tekniikka oikeaksi ensin paikallaan. Harjoitukset tehdään heti molemmilta puolin (vas > oik, oik > vas). Kun tekniikka on kunnossa, lisätään liike. Ensin perusasennosta lähetetään koira toiselle puolen ja lähdetään samalla liikkeelle. Kun tämä toimii, lisätään myös alkuliike eli koira lähetetään liikkeest toiselle puolelle.

Täyskäännökset molemmat oikeaan/vasempaan
Näidenkin tekniikka harjoitellaan aluksi paikallaan. Ohjaaja on siis koko ajan paikallaan ja ohjaa koiraa kädellä. Koira seisoo ohjaajan vieressä, kun koiran nenä kääntyy kohti käännöstä, palkataan. Kun tämä sujuu, laitetaan koira kääntymään kokonaan. Kun tämä sujuu, otetaan mukaan liike.

Käännöksissä, joissa koira jää ohjaajan selän taa, opetetaan liike ensin koiralle ja sitten vasta otetaan mukaan ohjaajan liike. Tämä sen vuoksi, että koiran pitää osata tehdä liike, koska ohjaaja ei näe koiraa koko aikaa, eikä tiedä tekikö koira oikein.

Käännöksissä mieti ensin itse linjat (mihin koira menee, mistä se lähtee, mihin ohjaaja menee) ennen kuin teet niitä koiran kanssa.

Eteenistuminen
Ensin koiralle opetetaan eteenistumisen paikka. Koira tulee suoraan edestä istumaan. Kun tämä sujuu, otetaan eri kulmista. Kun koira osaa tulla eteenistumaan hyvin eri kulmista, otetaan sivulta. Jos koira tulee vinoon, voi palkata heittämällä palkan jalkojen välistä taakse > koiran on pakko olla suora, että se pääsee ohjaajan jalkojen välistä. 

Peruutus
Jos koiralla on erittäin vahva seuraaminen, ei peruutusta välttämättä tarvitse edes opettaa. Jos ei ole, voi peruutuksen opettaa seuraavalla tavalla:
- koira seisoo vieressä
- otetaan hidastetusti 1 askel eteen ja 1 askel taa (ohjaajan toinen jalka pysyy paikallaan, askel otetaan koiran puoleisella jalalla) ja palkataan.
Syntyy siis eräänlainen eteen-taa heijausliike, josta koira saa palkan.

Kiinnitä alusta alkaen huomiota suoruuteen. Aluksi toisella puolen voi olla apuna joku laita (esim. kylttitelineitä peräkkäin, seinä on huono, koska sitä on vaikeampi häivyttää).

Treeneissä peruuta välillä myös enemmän kuin kolme askelta, ettei koira opi ennakoimaan. Opettele oma askellus hyvin. Treeneissä peruutusvauhtia voi muutella, joskus h-y-v-i-n hitaasti ja joskus salaman nopeasti.

Toinen tapa on opettaa koira peruuttamaan kohteeseen, ohjaajan jalkojen väliin. Ensin ihan läheltä ja sitten matkaa pidentäen.

Häiriöt
Erilaisia häiriöitä kannattaa treenata. Kylttiin voi esimerkiksi laittaa lelun nojaamaan. Oikeissa kisoissa numerokyltti voi lepattaa tuulessa. Yritä keksiä kaikkea erilaista.

Jos koiralla on joku ylitsepääsemätön houkutus, se juttu on aina jonkun kyltin vieressä. Aluksi voi olla vähän piilossa, sitten pikkuhiljaa enemmän näkyvissä.

Koira ei mene tahallaan houkutukseen. Ohjaaja saattaa käyttäytyä kisoissa omituisesti, minkä vuoksi koiralle on parempi vaihtoehto mennä tarkistamaan houkutus.

Kommentit

Luetuimmat

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p...

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin ...

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln...

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska ...

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt...