Siirry pääsisältöön

Tavoitteellisten tokoilujen koulutus

Tänään oli tokotreeneissä luvassa koulutusta ja meitä oli paikalla koiria kahdesta ryhmästä, joten kivasti tuli häiriötä uusista koirista. Kouluttajia oli paikalla kaksi, mutta koska koiriakin oli toistakymmentä saatiin joka koiralle yksi treenikierros. Nalle ja Hukka kävivät samalla kouluttajalla.

Aloitettiin paikkamakuilla. Nalle oli mukana häiriömakuussa. Koirat laitettiin ympyrään, nenä kohti ympyrän keskustaa ja ohjaajat seisomaan keskelle. Ensin kouluttajat kävelivät koirien ympärillä. Ei ongelmia. Sitten kouluttajat menivät yksi kerrallaan koirien luo ja kutsuivat ja houkuttelivat niitä nousemaan. Nalle oli tässä helppo, heti ensimmäisestä kutsusta nousi ylös. Hommaan saattoi vaikuttaa myös se, että sama kouluttaja on kouluttanut meitä agissa ja palkannut Nallea siellä. Onhan siitä reilusti yli vuosi jo aikaa, mutta Nalle ei kyllä hevin unohda ihmisiä, joilta on saanut herkkuaja. Toisella kertaa Nalle mietti houkuttelin jälkeen hetken, katsoi minua ja nousi kouluttajan luo. Sen jälkeen saatiin muutama onnistunut pysyminen, Nalle oikein käänsi kuononsa toiseen suuntaan ja näki, että mieli olisi tehnyt nousta. Palkkasin pysymisestä. Sitten kouluttaja lähti Nallen vierestä kävelemään ja sanoi, että Nalle mennään. Ja taas Nalle meni. Tämän jälkeen saatiin tähänkin muutama onnistunut toisto. Selvästi tämän tyyppistä harjoitusta pitäisi tehdä enemmänkin. Me tehdään treeneissä oikeastaan aina vain kokeenomaista treeniä, joten vaihtelua paikkamakuun treenamiseenkin tarvittaisiin.

Hukka oli normaalissa paikkamakuussa. Ensin luoksepäästävyyden teki kaksi ihmistä. Ei ongelmaa. Hukka istui kuin tatti, katsoi minua, kun sitä siliteltiin. Paikkamakuu oli kaksi minuuttia. Palkkasin sen kaksi kertaa. Loppuvaiheessa alkoi vähän katselemaan muita, mutta muuten pysyi hyvin ryhdikkäänä makaamassa, eikä vaihtanut lonkkaa tai muuta.

Yksilökierroksilla käytiin Nallen kanssa läpi noutoa, luoksetulon pysäytyksen jälkeistä elämää ja seisomista. Noudossa meillä on ollut ongelma perusasentoon pyörähtäminen. Kapula on pudonnut heti, jos se on vähänkin tökännyt mun jalkaan. Leikitin Nallea kapulalla ja heitin sitten kapulan. Nalle palautti sen hienosti perusasentoon ja antoi käteen. Ei kuulemma ole siinä ongelmaa, kuulemma selvästi tehty asioita oikein, kun kapulan haku ja palautus oli niin hyvännäköinen. Saatiin jatkovinkkinä, että alan leikittämisen lomassa ottamaan pannasta kiinni, heitän, odotan hetken, annan käskyn. Tätä siis jatketaan.

Luoksetulon pysäytyksen jälkeistä elämää en ole oikein treenannut, kun en ole tiennyt  miten sitä lähtisi työstämään. Nyt tehtiin niin, että jätin Nallen seisomaan, menin ihan lyhyen matkan päähän. Kutsuin ja lähdin juoksemaan karkuun. Hyvällä vauhdilla Nalle lähti heti tulemaan. Tähän jatkoa varten saatiin vinkkinä odottaa sitten hetki käskyn jälkeen, ennen kuin lähtee juoksemaan. Sitten kohta jossain vaiheessa alkaa ottamaan pysäytyksen jälkeen.

Seisomisessa ongelmana on edelleen vähän se perään kääntyminen. Tätä treenattiin niin, että houkuttelin Nallea namilla ja annoin halt (=seisominen) käskyä. Vielä ei ihan kauheasti houkuttelua kestänyt, mutta tavoitteena on lopulta, että namin voi pyöräyttää koiran niskan takaa ja sitten viedä kohti häntää. Ja kävellä koiran ohi nami kädessä. Kriteerinä tässä on, että tassut pysyvät paikallaan. Koira siis saa katsoa ja vähän nuuskia herkkua, mutta liikkua ei saa.

Hukan kanssa otettiin vaan seuraamista. Sen kanssa pitää jatkossa tehdä lyhyitä pätkiä. Seuraa - istu - palkka. Seuraa - istu - seuraa - istu - palkka. Pitää saada seuraamiseen koiralle mielentila, että se odottaa koko ajan, että mitä tapahtuu seuraavaksi. Käännöksiä lähdetään harjoittelemaan yhden askeleen kautta. Perusasento - askel - käännös -istu - palkka. Sitten aletaan ottamaan kaksi askelta alussa ja/tai lopussa. Jossain vaiheessa sitten yhdistetään nämä kaksi harjoitusta: seuraa - istu - askel - käännös - istu - palkka. Käännökset opetetaan koiralle niin hauskoiksi, että ne nostavat koiran virettä. Jos sitten kokeessa suoralla seuraamisessa vire laskee, niin käännöksessä se taas nousee.

Kommentit

Luetuimmat

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska aiem

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt