Tänään oli taas tokotreeneissä koulutusta luvassa. Harmi vaan, kun oltiin semmoisella kentällä, missä ei ole valoja, joten pimeä pääsi melko nopeasti yllättämään.
Ehdittiin Nallen kanssa ottamaan hyppyä ennen pimeän tuloa. Siinä on treeni tuottanut tulosta, eikä se enää käänny niin reunaan kuin aiemmin. Melko lähelle estettä jää istumaan, mutta ei kai sen väliä, kun pääsee siitä hyppäämään vaivatta takaisin. Takapään käyttötreeniä tehtiin seuraamisessa. Eka kerta menee aina muistutteluksi, mutta sitten lähti sujumaan ihan hyvin.
Kouluttajan kanssa tehtiin seuraamista. Nallen kanssa ei olla hetkeen tehty liikkuroituna seuraamista ja sehän näkyi. Ensin alkoi jätättämään ja sitten tarjoamaan maahanmenoa. Tehtiin sitten alkuliikkuroinnit ja lyhyt pätkä, josta palkka. Pitääkin ottaa taas tehotreeniä seuraamiseen.
Pikku-Hukka teki alkuun myös takapään käyttöharjoituksia. Se on alkanut tarjota käännösten jälkeen hanakasti istumista, joten otettiin käännöksen jälkeen aina muutama askel ja sitten vasta palkka. Käännökset piti myös tehdä paikallaan kävellen, jos käännyin suorilta, tarjosi istumista. Tehtiin myös kapulan pitoa. Hukka tarttuu hyvin kapulaan, mutta ei sitten ota siitä kiinni. Kouluttajan kanssa mietittiin tähän erilaisia vaihtoehtoja, joita aletaan työstämään.
Kommentit
Lähetä kommentti